Kevättä rinnassa

Vilppu on jo kaksivuotias nuorukainen ja pikku hiljaa meistä on alkanut tuntua, että "pahin on ohi" ja meillä on hyvin arjessa toimiva potentiaalinen harrastuskoira, jonka kanssa saa alkaa kunnolla treenata ja touhuta. Vilpun perusluonne on toki aina ollut ystävällinen ja nopeasti oppiva, mutta haasteita on ollut todella paljon perushallinnassa ja rauhoittumisessa. Edelleen toki töitä on tehtävänä, ja koiruus kuumenee herkästi muista koirista ja uusista tilanteista, mutta koko ajan ollaan menossa parempaan päin. Alla poseerauskuva Vilpusta synttäripäivän metsäretkeltä.

Harrastuspuolella olemme Vilpun kanssa käyneet talven ajan ahkerasti Tamskin kilpailuvalmiiden tokoryhmässä sunnuntaisin. Olemme mielestäni lähes valmiita kokeisiin. Saa nähdä koska uskaltaudun ilmoittautumaan, vai menemmekö sittenkin vasta syksyllä kun nouto/taippariharjoittelut ovat ohi. Kevätkesän ja kesän olemme aikeissa panostaa siihen, että Vilppu läpäisisi kesän aikana taipparit. Ilmoittauduimme myös Pirkan Nuuskujen taipparikurssille kertauksen vuoksi ja häiriötilanteiden harjoittelun kannalta. Viime viikolla olikin kurssin aloituskerta, jossa Vilppu yllätti meidät pystymällä rauhoittumaan kuitenkin melko hyvin noin 40 muusta koirasta huolimatta. Alla kuva kurssin perusharjoitteista aurinkoiselta pellolta.

Olemme myös noutojutuissa vaihtaneet Vilpun treenikaveria eli ohjaajaa ja Tommi on nyt kuskin paikalla. Kokeilimme tätä järjestelyä vuoden alussa, ja se tuntui heti toimivalta. Tommilla on vielä enemmän vaadittavaa rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä, sekä vähemmän panikointia ja jännittämistä, joten Vilppu pystyy hänen kanssaan huomattavasti paremmin keskittymään suorituksiin. Itse olen ottanut apuohjaajan roolin ja tämä on toiminut tosi hyvin. 

Kuluvalla viikolla astuimme todella ison harppauksen noutoharjoittelussa eteenpäin, kun kävimme pitkästä aikaa kasvattajien luona Valkeakoskella. Vilpulla on ollut ongelmia riistan palautuksessa hakuruudusta, vaikka muuten riistaintoa ollaankin saatu lisättyä talven aikana. Kasvattajat Anna ja Ville keksivät ehdottaa Vilpun palkkaamista pallolla, kun se tuo riistan ohjaajan läheisyyteen. Eli kun koira on tarpeeksi lähellä riistan kanssa, pallo lentää. Olemme tähän asti palkanneet lähinnä nameilla. 

Tänään treenattiin uusin opein hakuruutua keskenämme, ja vaikka Vilppu ensimmäisellä variksella hiukan epäröi, saimme suhteellisen helposti sen keksimään että tuomalla riistan, pallo lentää. Myöskään pallon palautuminen meille ei ole ongelma, koska ilmeisesti se pallon heittäminen on sinänsä jo se paras palkka. Muut 5 varista tulivat hakuruudusta todella nopeasti ja ylösotot olivat spontaaneja. Toinen ongelma on edelleen huonohko eli pinnallinen kanto-ote riistasta, mutta näyttää siltä, että mitä kiireempi Vilpulla on takaisin ohjaajan (ja pallon) luo, sitä vähemmän aikaa sillä on miettiä mistä linnusta ottaa kiinni. Tilasimme myös nettikaupasta "jättidameja", joilla on tarkoitus harjoitella suun avaamista kunnolla ja oikeaa nouto-otetta jatkossa. Ylipäätään koko noutohommat alkaa nyt tuntua tosi hauskalta jutulta, ja selvästi asiaa parantaa se, että kaikilla on kivaa, niin koiralla kuin meillä omistajillakin!

Toukokuussa Vilppu on menossa virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin, joten sitten on raportoitavaa myös terveystilanteesta. Kivaa ja aurinkoista kevättä kaikille blogin lukijoille!

Uusia ja vanhoja kujeita

Joululoma taisi vierähtää kuin siivillä, siltä ainakin nyt tuntuu kun paluu arkeen on tapahtunut. Ajattelin kuitenkin vielä laittaa tänne muutaman jouluisen kuvan Vilpun touhuista ja kertoa kuulumisiamme. 

Alla kuva Vilpusta ja kaveri Ansusta.

Facebookissa kiersi joulun tienoilla ns. "piparkakkuhaaste", jossa piti ottaa kuva omasta koiruudesta pipari suussa. Tässä Vilpun taitoja:

Lunta ei jouluna juuri ollut täällä etelässä, mutta onneksi pääsimme nauttimaan siitä Lapissa Ylläksellä. Tämä olikin jo Vilpun kolmas Lapin reissu, ja tälläkin kertaa kaikki sujui hienosti. Menomatkalla yövyimme Oulussa Radisson Blue -hotellissa, jota voimme lämpimästi suositella lemmikkien kanssa matkaaville. Huoneessa oli sijattu oma sohva valkoisella lakanalla Vilpulle, ja tervetuliaispaketissa oli mukana kakkapussi ja pieni herkku, sekä kartta, johon oli merkitty kaikki tärkeät paikat, kuten läheiset koirapuistot, lenkkireitit ja lemmikkitarvikeliikkeet. Vilppu oli aika ihmeissään päästessään kerrankin sohvalle nukkumaan.

Joulu- ja tammikuussa olemme myös treenailleet ja käyneet mm. viikottain Tamskin tokoryhmässä. Vilppu on edistynyt hienosti, ja osaamme jo esimerkiksi avoimen ja melkeinpä voittajaluokankin kaukokäskyt alokkaan liikkeiden ohella. Tokoryhmässä olemme treenanneet myös hiljaa odottamista,  johon olen opettanut Vilpulle oman "käskyn". Teemme intensiivisesti muutamien  minuuttien jaksoissa treenattavia liikkeitä ja sitten pidämme muutaman minuutin pituisen tauon. Tauon aikana menen itsekin maahan istumaan ja sanon Vilpulle "nyt pidetään taukoa". Saatan silitellä sitä rauhallisesti, mutta muuten Vilppu ei saa esimerkiksi haistella maata tai raaputtaa itseään tauon pitämisen aikana. Tämä keskittyminen on auttanut tosi paljon rytmin löytämiseen treenailuun, ja turha piippailu ja levottomuus on vähentynyt mielestäni paljon. Häiriöherkkyys tokotreeneissä on laskenut, ja esimerkiksi viime kerralla Vilppu pystyi keskittymään kentän toisella laidalla olevista agilitytreenaajista huolimatta. Kisoihin en ole vielä uskaltautunut kuitenkaan ilmoittautua, koska epävarmin liike paikallaanolo ei ole tarpeeksi varma, ja en halua pilata muidenkaan kisasuoritusta sillä että oma koira nousisi kesken liikkeen. Tavoitteena on kuitenkin kevään aikana päästä kisaamaankin.

Noutojuttuja olemme myös treenailleet, ja niissä olen ollut eniten iloinen Vilpun parantuneesta hallittavuudesta. Olemme tehneet dameilla helppoja hakuruutuja, sekä malttiharjoituksia ja riistalla perusnoutoja. Riistan kanssa vielä treenattavaa riittää, koska edelleen käytössä on variksen ympärillä nippuside, mutta toisaalta ylösoton nopeus ja palautuksen suoraviivaisuus ovat parantuneet huomattavasti. Olemme tehneet myös kantamisharjoituksia riistalla.

Perustottelevaisuus on myös ollut viime aikoina paremmin hanskassa. Vahingoistamme ja virheistämme viisastuneina opetimme loppusyksyn aikana Vilpulle uuden luoksetulosanan, jota olemme käyttäneet säästeliäästi niin, että mahdollisuutta epäonnistumisiin ei ole tullut. Uusi sana on myös liitetty hyviin palkkoihin. Meillä on myös uusi luoksetulopillitys, jota on käytetty vastaavalla tavalla. Nyt vasta todella ymmärrän, mitä neuvot a) olla koskaan ikinä kutsumatta koiraa kuin pelkästään kerran ja b) olla kutsumatta koiraa silloin kun tiedät, että se ei aio tulla todella tarkoittavat....

 Eniten toivoisin kehitystä ensi vuonna tapahtuvan Vilpun mielentilassa muiden koirien läsnäollessa. Vaikka tokotreeneissä tässä on tapahtunut huimaa kehitystä, silti esimerkiksi kasvattajatreffeillä ja toisinaan peruslenkeilläkin muut koirat nostavat kierroksia aivan liikaa. Kun kierrokset nousevat tarpeeksi nopeasti, asiaan ei oikein ole löytynyt hyvää puuttumistapaa. Kävin syksyllä kuuntelemassa hyvää luentoa koiran rauhoittumisesta ja mielentilasta, ja olen yrittänyt soveltaa näitä neuvoja. Hankalinta on löytää sellainen sopiva "häiriötaso" tai tilanne/ympäristö, jossa Vilpulla olisi mahdollisuus onnistua, eli ei liian paljon muita koiria tai kiihdyttävää toimintaa, mutta kuitenkin sen verran, että tätä voisi treenata...Koirapuiston aidan vieressä ja tokotreenihallin liepeillä olemme jo käyneet istuskelemassa ja rauhoittumassa. Vinkkejä otetaan vastaan. Muita tavoitteita tälle vuodelle olisivat taipparit kesällä, sekä tokosta ainakin yksi alo1 tulos. Vielä talven aikana olisi tarkoitus myös kuvauttaa Vilpun lonkat. Puuhakasta uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Syysmenoa

Syksy on tullut! Meidän syksyyn on kuulunut lenkkeilyä metsässä, treenailua, ja väitöskirjan valmistelua painokuntoon (huh!), sekä työmatkailua. Vilpun kanssa tokokurssi päättyi Koiranpäivillä jo jokin aika sitten, ja ilmoittauduimme Tamskin kilpailuvalmiiden tokoryhmään. Monenlaisten sattumusten johdosta emme ole kuitenkaan vielä kertaakaan niihin treeneihin päässeet, mutta ehkä tällä viikolla! 

Pari viikkoa sitten olin työmatkalla konferenssissa Chicagossa. Matkaseurani Ninan kanssa poikkesimme tietysti paikalliseen lemmikkitarvikeliikkeeseen, joka oli erikoistunut luomu/eettisiin tuotteisiin. Vilppu sai tuliaisiksi mm. pedin, jossa oli mielestäni tosi hauska idea. Petiin kuuluu kaksi pussia, joista sisin on verkkokangasta. Sen sisälle tungetaan esimerkiksi omia vanhoja vaatteita, ja päälle laitetaan toinen, koristeellisempi pussi. Pedin purkamalla sen saa helposti pestyä ja päällipussia tietysti vaihdettua. Vilppu ei tosin ole kovasti pedeillä viihtynyt koskaan. Tämänkin se olisi mieluummin tuhonnut pureskelemalla kuin ottanut makuualustakseen. No, onpahan tuo ihan hieno sisustuselementti kai. ;) 

Chicagon lemmikkiliike Paw Naturals

Vilppu tuliaispedillään.

Viime viikkoina meillä on ollut myös melko haastavaa aikaa Vilpun kanssa. Juuri kehuttuani kasvattajille syyskuun Tollerinomessa, että meillä on alkanut hommat sujua, Vilppu alkoi muutama viikko sitten käyttäytyä todella uhmakkaasti. Tätä ennen kotilenkeillä se on saanut olla melko huoletta vapaana jo pidemmän aikaa, koska luoksetulo on ollut vahva. Hihnakäytös on ollut sujuvaa ja nome/tokotreeneissä olemme edistyneet. Kävimme jopa möllitokokokeessakin. Nyt kuitenkin yhtäkkiä käskyt tuntuivat kaikuvan kuuroille korville ja Vilppu todella koetteli meidän hermoja. Itse tyhmänä yritin vaan treenata hammasta purren, ja siitäkös koiruus sai lisää tilaisuuksia näyttää mulle pitkää nenää ja palkita itseään huonosta käytöksestä. Lopulta päätimme kokeilla täydellistä huomioimattomuutta kotona ja treenitaukoa. Viikon ajan kaikki lenkit tehtiin hihnassa ja kotona ruokintaa lukuun ottamatta huomiota ei annettu. Tämä ilmeisesti auttoi palauttamaan nuorukaisen ruotuun (ainakin joksikin aikaa), koska nyt on taas mennyt paremmin. Jatkamme huomion säännöstelyä ja treenaamme helpompia juttuja, sekä malttia. Olen kuitenkin varautunut siihen, että tämä ei ollut vielä tässä. Jan Fennellin Koiran seitsemän ikää - kirjan mukaan Vilpulla on meneillään ikä (1,5-2v), jossa se kyseenalaistaa meidät eniten. Toivottavasti siis osa tästä käytöksestä voidaan laittaa ikävaiheenkin piikkiin...Pitää vaan luottaa siihen, että meillä on vielä toivoa, vaikka varmasti ollaan tehty virheitä tuon kovanaaman kanssa. Se kyllä käyttää hyväkseen meidän laiskuuden ja pienetkin lipsumiset säännöistä, eli pitää olla todella kärsivällinen ja tarkkana. 

Nomerintamalla olemme edistyneet myös jonkin verran. Lähinnä olemme keskittyneet riistan kantoharjoituksiin ja palautuksiin. Talkoiluistani Tollerinomessa ja Naisten haussa olen saanut pakastimen täyteen treeniriistaa, joten tarkoitus olisi treenata läpi talven säännöllisesti. Lokki ja pupu ovat Vilpun mielestä erittäin jees, ja variskin jo kannetaan ilman teipattuja siipiä. Yhteistreeneissä Maijun ja Tildan kanssa haasteena on ollut laskea Vilpun kierrokset. Toiset koirat ovat edelleen se kuumottavin juttu. Malttia ja passiivisuutta olemme treenanneet, mutta niitä pitäisi treenata aina enemmän. Eilen olimmekin jänismetsällä passissa pari tuntia. Oli mukava itsekin istua retkituolilla syysaurinkoon ja keskittyä vaan hengittelemään syvään ja olemaan tekemättä yhtään mitään. Ei tee siis passiivitreenit emännällekään pahaa stressaavan syksyn keskellä! Heti kun joku kehittää lajin nimeltä koirajooga, me ollaan Vilpun kanssa mukana! :)

Kenneltreffit

Viime viikonloppuna suuntasimme jälleen Siipiveikkojen kenneltreffeille. Lauantaina oli ensin ohjelmassa Pirkan Damit Pälkäneellä. Siellä seurasimme ja otimme oppia kisaajista, jotka suorittivat noutajien metsästyskokeenomaisia tehtäviä linjalle lähetyksessä, markkeerauksessa ja haussa. Viime vuonna osallistuin myös katselijana tapahtumaan, kun Vilppu oli vasta muutaman viikon ikäinen ja vielä asusti kasvattajien luona. Nyt tällä kertaa ymmärsi taas vähän enemmän, mitä nome lajina koiralta ja ohjaajalta vaatii ja tapahtuman seuraaminen oli mielenkiintoista. Ennen paikalta poistumista Vilppu ja nuorempi Siipiveikko Repe harjoittelivat perushallintaa parkkipaikalla. Vilppu oli taas autosta ottaessa todella levoton ja mietiskelin, mitä treenistä mahtaa tulla. Yritin kuitenkin rauhoittaa itse mieleni, enkä lähteä mukaan sen hössötykseen vaan rauhoittaa tilannetta. Teimme vähän sivummalla ihan perus kontaktitreeniä ja perusasentoa, josta palkkailin Vilppua tiheästi. Vähitellen sen keskittyminen alkoikin parantua, ja kun oli meidän vuoro, Vilppu oli hyvässä hallinnassa ja mielentilaltaan rauhallinen. Teimme seuraamispujottelua ihmisten välistä, sekä luoksetuloja, jotka menivät hyvin. Seuraamisessa kontakti kyllä puuttui välillä, mutta ainakaan Vilppu ei kiskonut hihnassa. Sain palautetta, että voisin vieläkin paremmin erotella äänensävylläni, milloin Vilppu tekee oikein ja väärin. Itse olin tyytyväinen, että Vilppu pysyi hallinnassa ja keskittyi minuun vaikka otin vastaan ohjeita ja se joutui odottamaan seuraavaa käskyä. Kokonaisuutena harjoitus meni tosi hyvin ottaen huomioon uuden ympäristön ja uudet ihmiset.

Lauantai-iltapäiväksi menin ilman koiraa seuraamaan edistyneempien Siipiveikkojen WT (working test) treenejä kasvattajien luokse. Ideana oli, että koirakot kiertävät kolme rastia, joilla kullakin on eri tehtävä. Viimeisenä oli vielä vuorossa walk up, jossa koirakot kävelivät rivissä ja suorittivat vuorotellen noutotehtäviä. Seuraamalla muiden tekemistä oppii kyllä aina paljon, vaikka meillä on vielä paljon matkaa kuljettavana!

Sunnuntaina kenneltreffeillä oli aamulla Maarit Nikkasen pitämänä teorialuento nomesta, jossa käytiin läpi noutamisen kaikki osa-alueet. Noutamisen opettelussa on huomiota kiinnitettävä todella moneen asiaan kerrallaan ja niitä pitää myös harjoitella erikseen. Teorian jälkeen nuorempien pentujen kouluttajaksi vaihtui Sanna Rantanen, jolla on paljon kokemusta tollereista. Vilppu pääsikin ensimmäisenä suoritusvuoroon maastoon. Treenipaikalle oli lähes kilometri käveltävänä ja mietin pitkään, pidänkö Vilpun nomeseuraamiskäskyn alla koko matkan, vai menemmekö normaalisti hihnassa, jolloin se saa siis haistella maata, merkkailla jne. Päätin ottaa Vilpun käskyn alle, jotta saisin sen paremmin hallintaan heti alussa. Jos Vilppu nimittäin pääsee haistelemaan ja merkkailemaan, niin sen mielenkiinto kohdistuu heti muualle kuin meidän yhteistyöhön. Jouduin kyllä tekemään aika paljon töitä kävelymatkan aikana, että nenä ei painuisi maahan...

Varsinaisessa treenissä teimme seuraamista ja luoksetuloja alkuun. Luoksetulosta sain palautteen, että minun ei tarvitsisi ottaa nomessa sitä samalla tavoin kuin tokossa, eli olla itse "kuin seipään niellyt". Kokeilin sitten toisella tavalla niin että muutuin kehuvaksi ja iloisemmaksi Vilpun tullessa luokse. Tästä Vilppu kuitenkin tulkitsi, että sillä oli lupa lähteä omille teilleen heti käytyään luonani ja saatuaan namipalkan. Sain Vilpun haettua takaisin hihnan kanssa ja jatkettiin treeniä. Sain ohjeeksi myös tehdä ihan perustreeniä sivullaolosta siten, että Vilpun pitää pysyä paikoillaan vaikka laitan hihnan kaulaan tai otan sen pois. Tavoitetila olisi ettei sille tarvitsisi sanoa paikallaolokäskyä erikseen. Yhtenä vinkkinä tähän oli nopeampi palkkaaminen luoksetulosta ja heti sen perään paikallaolosta. Lopuksi päätettiin vielä kokeilla perusnoutoa. Vilpun mielentila oli omasta mielestäni keskittynyt, mutta tein itse virheen, kun en tehostanut luoksetuloa damilla puhaltamalla luoksetulopillin. Yleensä olen näin tehnyt, eikä damien varastaminen ja lällättely ole ollut meillä enää ongelma. Nyt kuitenkin jätin pillittämättä, ja Vilppu lähti juoksemaan damin kanssa poispäin. Saimme damin lopulta pois koiralta, mutta itselle jäi kyllä huono maku tuosta kun tätä ongelmaa ei ole viime aikoina muuten ollut. Saimme ohjeeksi vielä tehdä paljon damin kantamis- ja luovuttamisharjoituksia, jotka auttavat myös palautuksen paranemiseen.

Meidän haasteet tällä hetkellä:
- Vilppu on todella nopea koira, ja ehtii käyttämään hyväkseen tilaisuudet, kun mun huomio ei ole 100% koirassa - pitää itse olla nopeampi! Myös palkkauksessa, ei vaan kieltämisessä.
- Vilppu ei siedä sitä, että ei tapahdu mitään, vaan silloin se keksii itse omaa tekemistä. Jos Vilppu ei ole käskyn alla koko ajan, se lähtee hallinnastani. Tähän pitäisi jotenkin keksiä keino puuttua. Jos puutun vasta sitten, kun Vilppu on jo ehtinyt keksiä jotain muuta, se on liian myöhäistä...
- Koska olemme olleet rentoja lenkkihihnassakävelyn suhteen (eli silloin on lupa haistella maata ym.), nomeseuraamisessa on työtä tehtävänä - erillinen treenihihna tähän, ja treenattava vaan lisää pelkkää seuruuta
- Luoksetuloon opetettava, että ei ole oikein lähteä heti pois viereltä vaan siihen pitäisi jäädä ilman erillistä käskyä
- Damin pitämistä ja luovutusta vielä harjoiteltava paremmaksi
- Mun pitää kiinnittää huomiota äänensävyyni kun kehun Vilppua, etten nosta ääntä liikaa - kiihdyttää koiraa - pitää kehua rauhallisesti

Treeni-intoa tuli kyllä lisää, vaikka tunnustan että vaikeutta ei tästä hommasta puutu. Nyt alkaa pikku hiljaa huomata, mitä olisi pitänyt osata tehdä eri tavalla silloin kun Vilppu oli vielä pentu. Toisaalta myös koiran luonteella on vaikutusta, koska nopea koira vaatii nopean ohjaajankin. Nyt vaan lisää treeniä!

PETO-testi läpi!

Kävimme tänään Vilpun kanssa suorittamassa Pirkan Nuuskujen perustottelevaisuustestin, joka vaaditaan ennen taippari-, eli taipumuskoekurssille osallistumista. Olin ajatellut että mennään testiin katsomaan meidän tasoa ja sen mukaan sitten päätän mennäänkö me taipparikurssille jo nyt keväällä vai vasta syksyllä. Vilpulla kun on ollut tosi paljon haasteita häiriötilanteissa ja vaikka keskenämme treenatessa asiat onkin sujuneet, vieraat koirat ja paikat ovat olleet meille vaikeita.  Viime viikolla kuitenkin aloitimme myös uuden tokokurssin, jolla eka kerta meni niin hyvin että uskalsin ilmoittautua myös tämänpäiväiseen testiin.

Testissä oli aluksi luoksepäästävyys, joka meni tosi hyvin. Vilppu oli kontaktissa eikä hötkyillyt edes tervehtimään testaajaa. Seuraavana oli pujottelua koirakoiden välistä hihnassa kulkien. Tässä Vilpun kontakti oli huonompaa, mutta sain sen sentään pidettyä joten kuten hallinnassa. Ryhmäosion jälkeen oli yksilötehtävät,jossa koira vietiin ensin n. 20 m päähän, jätettiin odottamaan paikalleen ja käveltiin takaisin alkuun, josta luoksetulo pillillä. Tämä meni meiltä loistavasti, Vilppu ei tosin jarruttanut tarpeeksi ajoissa ja luisteli hieman ohi, mutta palasi kuitenkin heti sivulle. Sitten tuli kovasti jännittämäni perusnouto, jossa dami vietiin yhdessä koiran kanssa ensin, palattiin lähtöön ja lähetettiin koira noutoon. Näissä kävelyissä sain jo paljon parempaa kontaktiakin, ja itse nouto sujui suoraviivaisen hyvin ja sain damin syliini. Tämän jälkeen oli vielä riistaantutustuminen, jota ei kuitenkaan luettu osaksi itse testiä. Kuten epäilinkin, tilanne oli liikaa Vilpulle ja se ei ottanut varista vaikka osoittikin muuten kiinnostusta. Nyt täytyy sulattaa tuolta pakkasesta riistaa vielä useammin ja trenata riistan kanssa että siitä tulisi normaalimpi asia Vilpulle. Treeniseura ja vieraat riistat olisivat meille siis myös tarpeen edelleen. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen yhteistyön kehittymiseen muuten, ja Vilpun suhteellisen rauhalliseen mielentilaan vaikeassa häiriötilanteessa. Nyt taidan uskaltaa ilmoittaa meidät myös taipparikurssille koska perushallinta on parantunut paljon.

Muuten kiireet alkavatkin nyt helpottaa kun olemme muuttaneet Kangasalle. Uusi asuntomme on tosi kivalla alueella, jossa Vilppukin pääsee lähes joka lenkillä vapaaksi hihnasta. Lähellä on harjua ja järven jäätä taivallettavaksi. Viime perjantaina koiruus täytti vuoden ja sai sunnuntaina sen johdosta mm. maksalaatikkokakkua.

Pohjamudista onnistumisiin

Huh mikä treeniviikonloppu! Koiran koulutus on aikamoista tunnevuoristorataa, etenkin kun on vähän epävarma omista tekemisistään ja ei vielä osaa oikein lukea koiraakaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Eilen olimme Vilpun kasvattajien luona Nessan pentujen pentutreffeillä. Ajattelimme etukäteen, että Vilpun olisi hyvä juosta pahimmat energiansa pois etukäteen ja kävimme sen kanssa kiertämässä vajaan tunnin lenkin vapaana. Treffien aluksi olikin kuitenkin tarkoitus lenkkeillä, koska muut tulijat olivat tulleet kauempaa. Lenkin aluksi Vilppu pääsi karkaamaan Tommilta, kun Tommi otti sen hihnasta. Tästä alkoivat vaikeudet, ja myöhemmistä treeneistä ei oikein tullut mitään. Meissähän se vika enemmän oli kuin koirassa, kuten aina. Minun olisi pitänyt olla Vilpun ohjaaja koko päivän ja muutenkin meidän olisi pitänyt puuttua heti sen hölmöilyihin. Vilppu ei ottanut varistakaan millään kantoon, vaikka kaikki konstit olivat käytössä. Myöskään tokojutut eivät sujuneet kovin mallikkaasti. Kontakti puuttui ja luoksetulossa Vilppu painatteli haistelemaan lumipenkkoja... Noidankehä oli valmis kun oma pettymys heijastui väkisin keskittymisen herpaantumisena. Joten kotiin ajellessa sitten oli tosi kurja fiilis ja mietti että onkohan tässä nyt tullut luultua itsestään liikoja, että ei minusta ole kouluttamaan tuota koiraa. Eniten harmittaa kun aina päättää, että pitää olla vielä selkeämpi ja vaatia koiralta niitä asioita jotka se osaa, mutta sitten käytännössä on aina liian myöhässä tai lipsuu omasta olemisesta. Treenatessa pitäisi vaan pystyä sekä 100% keskittymään koiraan että olla oikeastaan jo pari askelta sen edellä, että pystyisi ennakoimaan. Ja Vilppu kyllä tosiaan kokeilee ja käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet kun mun huomio ei ole sen tekemisissä. Illalla onneksi päästiin nollaamaan tilanne ja huono fiilis kavereiden luona "Neljän tähden illallinen" -henkisessä illanvietossa.

 Vilppu pentutreffeillä, kuva Sanna Karlsson

Tänään suuntasimme kimppatreeneihin Kaukajärvelle. Treeniporukka koostui lähinnä Siipiveikoista ja muista tutuista koirista. Itseäni kyllä jännitti aivan hirveästi, mutta toisaalta oli tärkeää nousta tuolta pohjamudista heti treenaamaan uudestaan. Käytiin aamulla vain perushihnalenkillä ennen treenejä, ettei keskittyminen menisi ainakaan väsymyksen takia pilalle. Vilppu odotti myös autossa puolitoista tuntia kun muut koirat treenasivat. Treenattiin aluksi ihan perus luoksetuloa ja seuraamista. Itse harjoittelin Annan opastuksella taas puuttumaan asiaan heti kun Vilppu vähänkin lähti hallinnasta. Pian se olikin jo tosi keskittyneessä mielentilassa ja istui perusasennossa vieressäni vaikka toinen koira kierteli meitä häiriönä ja mm. yksi hiihtäjä käveli ohitse. Eikä mitään vinkumisia tai maan haisteluita. Paikallaolot, daminoudot ja varisnoudot lähtivät kaikki sujumaan. Olin kyllä todella ylpeä meistä. Toki heti kun itse rentouduin ja aloin juttelemaan muille ihmisille, Vilppu kokeili taas huomaanko, jos se lähtee tekemään omiaan... Mutta selvästi Vilppu osaa jo paljon ja kaikki on kiinni siitä, että saan sen oikeaan mielentilaan ja uskomaan että minä olen se, joka hallitsee tilannetta. Nyt on taas paljon intoa treenata lisää, ja taidankin perua rallytokot tältä viikolta, niin päästään tiistainakin tekemään nome/perushallintatreeniä, ettei hyvä vire katoa. Treeniseura on muuten tervetullutta! Meillä alkaa sunnuntai-illan ratoksi vielä Vilpun korvien parturointi, koska sain siihen tänään opastusta Annalta.

Lähikuvassa, kuva Sanna Karlsson

Lenkkeilyä järven jäällä ja treenailua

Viime viikkojen aikana ollaan käyty muutamia kertoja lenkillä järven jäällä. Meidän läheltä Messukylästä/Nekalasta löytyy Iidesjärvi, jonne on kävelymatka meiltä ja siellä voi huoletta päästää Vilpun vapaaksi hihnasta. Lisäksi ollaan lenkkeilty koirakavereiden kanssa Pyhäjärvellä ja Hervannassa. Muutamien hiihtäjien lisäksi jäällä ei ole ollut paljon kulkijoita. Ihmettelenkin, miksi kaikki koiranomistajat eivät ole tätä tajunneet. Suurin osa koirista taitaa käydä vain hihnalenkeillä.

Oon huomannut että tykkään itse lukea blogeista muiden tekemiä treenejä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Silloin niistä oppii eniten. Joten raportoin nyt meidän viime lauantain nometokotreeneistä Iidesjärven jäällä.

Aloitettiin nomeseuraamisesta, jossa meillä on käsky "lähellä". Se tarkoittaa sitä että Vilpun pitää kulkea lyhyt noutajahihna löysällä vetämättä ja haistelematta maata. Sitten tehtiin malttitreeniä ensin siten että minä ja Vilppu seisoimme perusasennossa treenihihna kaulassa ja Tommi heitteli dameja ympärillemme. Vaikeutimme harjoitusta pikku hiljaa ensin niin, että otin Vilpun hihnasta, sitten seuraavassa vaiheessa siirryin itse kauemmas ja käskin Vilpun pysymään paikallaan. Samalla damit lensivät koko ajan lähempää koiraa. Vilpun piti odottaa paikoillaan niin kauan, että hain damit itse ja tulin takaisin sen vierelle. Kerran Vilppu erehtyi säntäämään kohti heitettyä damia, mutta ärähdimme molemmat kiellon ja Tommi astui damin päälle niin että Vilppu ei saanut sitä napattua. Päätimme harjoituksen onnistuneeseen suoritukseen. Sitten tehtiin vielä luoksetulona sama malttitreeni niin että Vilpun piti tulla suoraan luokse vaikka damit olivat lennelleet sen edestä eri suuntiin. Tässäkin mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta kertaalleen, mutta lopetettiin hienosti vaikeaan ja onnistuneeseen suoritukseen. Olin tosi tyytyväinen meihin, ja mielestäni ollaan edistytty näissä jutuissa paljon. Vilppu selvästi nauttii treenaamisesta ja nyt se osaa jo hienosti korjata tehtyään virheen. Aiemmin jos Vilppu teki väärin ja sitä kielsi asiasta, se saattoi mennä "ylikierroksille" eikä pystynyt ottamaan vastaan mitään ohjeita. Nyt Vilppu ottaa vastaan seuraavan käskyn ja harjoitus voidaan toistaa oikein. Toisaalta häiriötilanteessa ei olla paljon treenattu.

Ensi lauantaina meidät onkin kutsuttu kasvattajien luokse nuorimpien pentujen (Vilpun serkkujen) pentutreffeille, joten mukavaa ohjelmaa on tiedossa arkirutiinien lisäksi.

Kohti uutta vuotta!

Vilppu on jo 10 kuukautta vanha tollerinuorukainen ja painaa lähes 18 kiloa. Näihin aikoihin viime vuonna jännitettiin kovasti miten Vimman astutus Saksassa sujuu. Olen muistellut tässä kovasti viime vuotta ja toisaalta miten paljon aikaa on jo kulunut siitä, kun Vilppu tuli meille. Toisaalta on ihan tuoreena mielessä ne fiilikset erityisesti, kun saimme kuulla että meidät oli valittu pennun kodiksi ja kun kävimme Vilppua ekoja kertoja katsomassa. Elämä koiran kanssa on kyllä osoittautunut niin mukavaksi kuin etukäteen ajattelinkin. On uskomatonta, miten paljon iloa ja onnea kaveri on mukanaan tuonut. Tietysti myös haasteita ja lisää rutiineja elämään, kun joka päivä on esimerkiksi kiiruhdettava töistä suoraan kotiin ja muutenkin iltamenoja joutuu miettimään tarkemmin. Onneksi mulla on joustava työ!

Koirablogeissa on monesti tapana summata vuoden saavutuksia ja asettaa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Viime vuoden osalta olen tyytyväinen, että olemme saaneet koulittua Vilpusta arjessa mukavan ja vaivattoman koirakansalaisen. Tottakai Vilppu välillä vielä villiintyy ja unohtaa kaikki säännöt, mutta noita kertoja on kuitenkin jo vähemmän. Kotioloissa Vilppu on useimmiten aika rauhallinen kaveri ja harrastuksissa siltä löytyy energiaa ja toimintatarmoa. Ja toisaalta kiellotkin tuntuvat jo menevän paremmin perille kerrasta.

Kun koira on vasta nuori ja etenkin itsekin ohjaajana olen kokematon niin en kyllä aio asettaa hurjia tavoitteita ensi vuodelle. Olisi kuitenkin mukavaa päästä kokeilemaan kisaamista tokossa, rallytokossa tai vaikka mejässä. Ainakin nyt Koirakoutsin mölli-rallytokoon mennään kunhan alokasluokan kyltit osataan. :)

Taippareista en vielä osaa sanoa mitään joten en tee suunnitelmia sen suhteen. Nomea on kuitenkin suunniteltu meidän päälajiksi, joten treenit kyllä jatkuvat tiiviisti. Katsotaan miten meidän taidot kehittyvät. Tällä hetkellä perushallinnassa on vielä niin paljon haastetta, että voi olla että taipparit menevät vasta seuraavaan kesään. Toisinaan Vilppu käyttäytyy kuin enkeli; tulee suoraan luokse kutsuttaessa damin tai riistan kanssa, ja seuraa pitkiä pätkiä vaikka ilman hihnaa. Toisinaan ja erityisesti häiriöisissä tilanteissa (muut koirat, oudot paikat jne.) taas tuntuu, ettei mitään opetetuista asioista muisteta. Toivottavasti tuo edellinen käytös lisääntyy ja jälkimmäinen vähentyy kun ikää tulee lisää.

Itsestäni voin sanoa sen, että opin myös koko ajan lisää koiran ohjaamisesta. Olen opetellut olemaan paljon määrätietoisempi ja tiukempi tietyissä asioissa. Varmaan uroskoiran kanssa tosiaan joutuu tässä alussa aika koville, vaikkei Vilppu edes pahimmasta päästä todellakaan ole. Lujasti vaan töitä tekemällä ja pitkällä pinnalla hyvä tulee!

Tällä hetkellä meillä on viikoittain tiistaisin rallytoko-ryhmä Koirakoutsilla, jonne ostin non stop -kortin. Lisäksi harjoittelemme pari kertaa viikossa nometokoa, kuten damin kantamista, seuraamista, pujottelua damien välistä seuraten, luoksetuloa erilaisilla häiriöillä ja perusnoutoa. Hiljaa hyvä tulee, otetaan niitä lajiharjotteita enemmän sitten kun nämä perusjutut sujuvat häiriöisissäkin tilanteissa. Olisi kiva löytää nomejuttuihin myös joku treeniporukka, jonka kanssa voisi treenata vaikka kerran viikossa. Silloin voisi joinakin viikkoina ottaa passiivi/malttitreenejä myös muiden koirien läsnäollessa.

Vilpulle haasteita tuottavat edelleen tilanteet, joissa se tietää että pääsee tekemään jotain mukavaa, kuten mm. Koirakoutsin hallille meneminen. Heti kun päästään sisälle halliin ja saan kontaktin koiraan, se keskittyy yleensä lähes koko treeniajan, mutta autolta hallille meneminen on vetämistä, vinkumista ja levottomuutta. Treenejä ennen on hankala puuttua tähän, koska en ehdi millään hallille niin paljon etukäteen. Ja toisaalta malttitreenin palkaksihan koira ei saisi päästä tekemään mitään... Eilen kävin tekemässä malttitreenin hallin pihassa siten että ensin rauhoituttiin perusasennossa niin kauan ettei kuulunut pihahdustakaan, ja sitten käveltiin kohti hallin ovea ja poispäin seuraamistreeninä. Lisää vaan tätä ajelua uusiin/kiihdyttäviin paikkoihin tekemään ei mitään siis. ;)

Koirakavereita ei olla kovasti ehditty tavata joululomilla, mutta nyt viikonloppuna olimme Pyhäjärven jäällä Ninan, Teron ja Nelli-hoitokoiramme, sekä bortsujen Silin ja Witzin kanssa. Oli mukavaa kun sai päästää Vilpunkin huoletta vapaaksi juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Tässä kotimaastoissa ei arkena oikein onnistu kuin pelkät hihnalenkit, koska sen verran tässä liikkuu rusakoita ja on liikennettä.

Vilppu fyssarilla

Käytin tänään Vilpun fysioterapeutti Kirsi Piispasella Nekalassa. Olemme koko Vilpun eliniän katselleet, että sillä on hieman köyryyn menevä selkälinja ja tätä on myös kasvattajan kanssa pohdittu. Vilpun isällä Gunnerilla on samanlainen ominaisuus. Halusinkin kysyä, onko tuosta jo tullut jotain haittaa Vilpulle tai miten se pitäisi huomioida arjessa. Samalla halusin myös asiantuntijan katsovan vähän Vilpun liikkumista. Kirsillä on hienot tilat, joissa voi treenata tasapainoa ja lihaksia.

Saimme oikein hyvää palautetta Kirsiltä. Vilppu on ketterä ja tiedostaa hyvin oman kehonsa; myös takapään. Vilpun liikkumisessa ei hänen mielestään ollut mitään huolestuttavaa, se ei peitsannut vaan liikkui suorassa ja tasapainoisesti, eikä ollut vinossa mihinkään suuntaan. Selkäasiasta Kirsi ei ollut huolissaan vaan totesi että tällä koiralla vaan on tällainen rakenne ja se tuskin tulee aiheuttamaan ongelmia, koska ominaisuus on synnynnäinen eikä esimerkiksi jumitusten aiheuttama. Vilpulta löytyi vain pientä lihaskireyttä lantiorangan alueelta, mutta se ei ollut mitenkään merkittävää. Sen sijaan Kirsin mielestä Vilppu oli hiukan liian hoikassa kunnossa, joten jotta lihakset pääsevät vielä kasvamaan ja kehittymään, voimme lisätä sen ruoka-annosta vähän. Saamme siis jatkaa samaan malliin ja Vilppu saa kasvattaa massaa. Varasin meille uuden ajan hierontaan helmikuulle.

Vilppu tykkää lumesta!

Muutama viikko sitten kävimme treenailemassa Vilpun kanssa kasvattajien luona, ja saimme paljon hyviä neuvoja Annalta. Olin jännittänyt treenejä vähän etukäteen, mutta Vilppu yllätti minut positiivisesti. Se malttoi keskittyä aika hyvin, kun paikalla ei ollut muita koiria. Teimme perushallintaa ja damin pitämistä ja kantamista, sekä luoksetuloja. Saimme ohjeeksi harjoitella näitä vielä paljon ja lisäksi tietysti jatkaa malttitreenejä. Myös hihnassa kulkemiseen pitää taas ottaa mustavalkoisempi linja ja tätä onkin harjoiteltu nyt paljon. Kävimme myös jo kuokkimassa Jennin ja Valan tokotreeneissä tässä yhtenä iltana niin, että vain istuimme kentän laidalla rauhallisesti kun Jenni ja Vala treenasivat. Tarkoitus olisi mennä tekemään samaa myös Pirkan Nuuskujen kimppatreeneihin ensi sunnuntaina. Tommi otti edellisviikonloppuna Vilpun myös mukaan jänismetsälle ja Vilppu sai harjoitella malttia sielläkin. Hienosti oli kuulemma mennyt, vaikka ei päässytkään juoksentelemaan metsässä vapaasti, vaan piti istua isännän vieressä passissa.

Vilppu passitreeneissä jänismetsällä.

Kertokaa joku, miks mun pitää istua tässä ja toi toinen saa juosta pää kolmantena jalkana?

Rallytokokurssi loppui pari viikkoa sitten, ja ilmoittauduimme jatkoryhmään ensi vuoden puolella. Sitä ennen saadaan treenata kotioloissa. Viimeisellä kurssikerralla sattui vähän ikävä juttu, kun paikalla ollut berniuros ryntäsi pari kertaa Vilppua kohti kesken treeniemme. Koira ei ollut ihan omistajansa hallinnassa, ja en ehtinyt huomata ja asettua väliin. Vilppu alkoi selvästi vähän pelätä sitä ja sen keskittyminen herpaantui aina kun tuo koira tuli lähellemme. Lopussa berni pääsi vielä kerran vähän härnäämään Vilppua, mutta onneksi saimme tilanteen poikki aika pian. Toivottavasti Vilpulle ei jäänyt mitään ikäviä fiiliksiä tästä tapauksesta, kun meillä on muuten sujunut niin hyvin.

Eilen teimme perinteisen retken joulukuusimetsään vanhempieni, veljeni ja Tommin isän kanssa. Kuuset löytyivät aika nopeasti ja pääsimme syömään eväitä laavulle. Oli mukavaa kun tällä kertaa meidän perheeseen kuului myös yksi karvakorva, joka sai maistaa myös palan makkaraa. :)

Vilppu rentoilee päivän ulkoilujen jälkeen kotona.

Perusasioita ja malttia

Pari viikkoa ollaankin nyt sitten kasvattajatreffeistä viisastuneina treenattu paljon ihan perusasioita, kuten damin pitämistä, nätisti kantamista ja luovuttamista, sekä tokopuolelta seuraamista ilman hihnaa ja luoksetuloa. Luoksetulotreenit ovat menneet hyvin, mutta pari kertaa on myös otettu takapakkia, toisen kerran kun en huomannut lähestyvää koirakkoa, ja toisen kerran Vilppu karkasi rusakon perään... Damin pitäminen sujuu sisällä oikein loistavasti ja rauhallisesti, ulkona Vilppu vielä vähän kuumuu damista ja meinaa ottaa väärällä otteella kiinni. Damin kantaminen sujuu välillä hyvin, välillä siinäkin on vielä turhaa suussa mälväämistä.

Sisällä ollaan otettu pitotreenien lisäksi malttitreenejä myös niin että olen heitellyt damia Vilpun ympärille kun sen on pitänyt pysyä paikoillaan. Nämä ovat menneet niin hyvin että eilen kokeilin samaa ulkona ja hienosti poju pysyi paikoillaan koko ajan vaikka dami lenteli sen edestä, palasin sen luokse ja hain itse damin. Kunhan nyt vaan saatais tämä mallikkaasti menevä juttu säilytettyä ja vahvistettua.

Eilen kokeilin myös perusnoutoa ja sain damin itselleni muuttamalla äänensävyä vaativammaksi , kun Vilppu oli menossa ohitse. Yritin ottaa useamman onnistuneen toiston että se varmasti ymmärtäisi mitä haluan, ja olinkin lopulta tyytyväinen. Vilppu kuitenkin osaa jo noudon, jos vaan haluaa toimia oikein. Treenien jälkeen kun päästin Vilpun hihnasta kävi tuo rusakkokarkailuepisodi, joten siitä ei sitten kuitenkaan jäänyt ihan paras tunne kokonaisuudessaan...Tuntuu että joka toinen päivä Vilppu tottelee hienosti ja korjaa käytöstään jos komennan sitä, ja taas toisena päivänä mikään ei mene perille. Ehkä se on tämä ikä. Toivottavasti, koska oon miettinyt jo sitäkin, saako Vilppu meiltä liikaa huomiota arjessa, ja siksi ei viitsi miellyttää treenitilanteissa.  Mutta kun se on niin mahdotonta olla huomioimatta tuota ihanaa karvakorvaa täällä kotona. Siitä huolimatta, että joskus kotiintulevaa voi odottaa revitty sohvatyyny tai kaluttu jalkalista...

Tällä viikolla olen ottanut teemaksi myös tylsät mutta niin tarpeelliset passiivitreenit. Ollaan käyty puistossa pelkästään istumassa niin että Vilppu ei ole saanut tehdä mitään muuta kuin olla, eli ei haistella maata tai kaivella sitä, syödä keppejä tai mitään muutakaan kuin istua tai maata vieressäni. Ekalla kertaa ensimmäiset pari minuuttia meni hyvin, sen jälkeen alkoivat yritykset haistella maata ym. joista kielsin. Sitten alkoi piippaus, ja turhautuminen. Lopulta kun Vilppu rauhoittui ja hiljeni (noin 20 minuutin päästä), lähdimme kotiin. Toinen treeni otettiin Turtolan Citymarketin pihassa, joka oli puistoa huomattavasti häiriöisempi paikka, mutta se sujuikin jo aika hyvin. Olimme varmaan aika hauska näky, kun itse otin ajankuluksi yhden tieteellisen artikkelin väitöskirjaani liittyen luettavaksi siinä odotellessa. Ainoastaan toisen koiran mennessä meistä ohi, Vilppu nousi ylös ja yritti lähteä sinne päin. Huomenna (mikäli flunssainen oloni helpottaa) ajattelin ajella varta vasten Lielahteen Koirakoutsin pihalle tekemään vastaavan treenin. Paikka on jo Vilpun mielessä assosioitunut kivaan tekemiseen, joten se on viime aikoina sinne tullessa kuumunut ja piipannut ja säntäillyt hihnassa. Siihen ei ole oikein voinut puuttua kun on ollut pakko mennä osallistumaan kurssille, mutta nyt huomenna ei ole siis tarkoitus tehdä muuta kuin istua treenihallin pihassa ja rauhoittua. Toivottavasti siellä ei ole muita koiria, ettei harjoituksesta tule kerralla liian vaikea.

Myös yksi verijälki on vedetty Urjalassa käydessämme ja Vilppu suoriutui siitä hyvin. Tuntuu vaan että tämä vuodenaika on koiraharrastuksen kannalta aika haasteellinen, kun valoisa aika on niin lyhyt. Pimeässä ollaan siis enimmäkseen treenattukin. Kun vielä ehtisi jossain vaiheessa tavata koirakavereita, että pääsisi Vilppukin päästämään höyryjä pihalle. :)

Vilppu on tänään 8 kk ja painaa noin 16 kiloa. :)