Helmikuun hangilla

Helmikuu on sujunut talvisissa merkeissä ja ollaan ehditty Vilpunkin kanssa touhuta, vaikka suurin osa ajasta on mennyt asuntokuvioiden selvittelemisessä. Saimme lokakuulta myynnissä olleen asuntomme kaupaksi ja maaliskuussa on edessä muutto. Tässä ollaankin nyt sitten juostu asuntonäytöstä toiseen etsimässä sopivaa uutta kotia. Sellainen on nyt ehkä löytynyt, ja kävimme tänään testaamassa myös läheiset ulkoilu- ja lenkkeilymaastot, jotka olivat oikein mainiot. En kuitenkaan paljasta vielä enempää, kun lopullista päätöstä ei ole tehty.

Lenkin yhteydessä tänään käytettiin tilaisuutta hyväksi treenata nomejuttuja vieraassa paikassa. Tehtiin aluksi perushallintaa eli luoksetuloja, luoksetuloja damikujan läpi ja damin lentäessä ohitse sekä seuraamista hihnassa ja ilman hihnaa. Menivät oikein hyvin. En ole vielä ihan keksinyt sellaista konstia, millä Vilpun saisi aina tuohon oikeaan "treenimielentilaan". Avainasioita ovat Vilpun sopiva vireystila (ei liian väsynyt tai liian energinen) ja oma keskittyminen täysillä koiraan (oma vireystila?), sekä se että muistaa heti puuttua pieniinkin hölmöilyihin. Ollaan myös nyt treenatessa otettu pieni peruskontaktiharjoitus siihen ensiksi. Hallintajuttujen jälkeen otettiin pari perusnoutoa damilla ja ne menivät myös hyvin. Sen jälkeen koitettiin samaa riistalla, mutta Vilppu ei oikein ottanut varista kunnolla taaskaan kantoon. Ilmeisesti uusi paikka jännitti. En tiedä pitäisikö mun vaan vaatia sen variksen tuomista mieluummin kuin houkutella siihen. Jotta homma olisi päättynyt onnistuneesti,  kotipihalla tehtiin pari varisnoutoa ja ne menivät hyvin. Nyt vaan lisää treeniä vieraissa paikoissa ja useammin. Yritetään ehtiä!

Eilen olimme puolestaan tollerilenkillä UKK-instituutin edustalla järven jäällä. Vilppu pärjäsi ihan hienosti isossa koiraporukassa ja vanhemmat koirat kyllä näyttivät sille oman paikkansa. Mikä puolestaan ei ollut niin kivaa oli se, että Vilppu keksi mennä merkkaamaan ihmisten jalkoja, mitä se ei ole kyllä koskaan aiemmin kokeillut. Annoin kyllä heti kovempaa palautetta ja onneksi tuo kokeilu loppui siihen. Muuten oli mukavaa nähdä muita koiria omistajineen.

Kuva: Jenni Kukkola

Viikko sitten huolestuimme Vilpusta, kun kotiin tullessa oli tullut ripulit olohuoneeseen ja ripulin mukana vähän verta. Pelästyin heti, että onko joku luun palanen nyt jumissa suolistossa. Oireet kuitenkin vaikuttivat enemmän siltä että suoli on vain ripulista ärtynyt, ja saimme kasvattajalta ohjeeksi antaa Canikuria, kun Vilpun vointi muuten oli normaali. Seuraavana päivänä vaiva oli onneksi jo ohi. Nyt on ollut liikkeellä kaiken maailman penikkatautiepäilyjä ja myrkkykasoja koiran ulkoilutusreittien varrella, niin helposti sitä hätääntyy.

Vilppu oli perjantaina myös fyssari Kirsi Piispasella hierottavana ja sai kehuja lisääntyneestä lihaksistosta ja massasta. Selässä oli yksi jumikohta ja se saatiin rentoutettua hyvin hieronnassa. Sain ohjeeksi hieroa tuota kohtaa myös tässä fyssarikertojen välillä.  

Pohjamudista onnistumisiin

Huh mikä treeniviikonloppu! Koiran koulutus on aikamoista tunnevuoristorataa, etenkin kun on vähän epävarma omista tekemisistään ja ei vielä osaa oikein lukea koiraakaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Eilen olimme Vilpun kasvattajien luona Nessan pentujen pentutreffeillä. Ajattelimme etukäteen, että Vilpun olisi hyvä juosta pahimmat energiansa pois etukäteen ja kävimme sen kanssa kiertämässä vajaan tunnin lenkin vapaana. Treffien aluksi olikin kuitenkin tarkoitus lenkkeillä, koska muut tulijat olivat tulleet kauempaa. Lenkin aluksi Vilppu pääsi karkaamaan Tommilta, kun Tommi otti sen hihnasta. Tästä alkoivat vaikeudet, ja myöhemmistä treeneistä ei oikein tullut mitään. Meissähän se vika enemmän oli kuin koirassa, kuten aina. Minun olisi pitänyt olla Vilpun ohjaaja koko päivän ja muutenkin meidän olisi pitänyt puuttua heti sen hölmöilyihin. Vilppu ei ottanut varistakaan millään kantoon, vaikka kaikki konstit olivat käytössä. Myöskään tokojutut eivät sujuneet kovin mallikkaasti. Kontakti puuttui ja luoksetulossa Vilppu painatteli haistelemaan lumipenkkoja... Noidankehä oli valmis kun oma pettymys heijastui väkisin keskittymisen herpaantumisena. Joten kotiin ajellessa sitten oli tosi kurja fiilis ja mietti että onkohan tässä nyt tullut luultua itsestään liikoja, että ei minusta ole kouluttamaan tuota koiraa. Eniten harmittaa kun aina päättää, että pitää olla vielä selkeämpi ja vaatia koiralta niitä asioita jotka se osaa, mutta sitten käytännössä on aina liian myöhässä tai lipsuu omasta olemisesta. Treenatessa pitäisi vaan pystyä sekä 100% keskittymään koiraan että olla oikeastaan jo pari askelta sen edellä, että pystyisi ennakoimaan. Ja Vilppu kyllä tosiaan kokeilee ja käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet kun mun huomio ei ole sen tekemisissä. Illalla onneksi päästiin nollaamaan tilanne ja huono fiilis kavereiden luona "Neljän tähden illallinen" -henkisessä illanvietossa.

 Vilppu pentutreffeillä, kuva Sanna Karlsson

Tänään suuntasimme kimppatreeneihin Kaukajärvelle. Treeniporukka koostui lähinnä Siipiveikoista ja muista tutuista koirista. Itseäni kyllä jännitti aivan hirveästi, mutta toisaalta oli tärkeää nousta tuolta pohjamudista heti treenaamaan uudestaan. Käytiin aamulla vain perushihnalenkillä ennen treenejä, ettei keskittyminen menisi ainakaan väsymyksen takia pilalle. Vilppu odotti myös autossa puolitoista tuntia kun muut koirat treenasivat. Treenattiin aluksi ihan perus luoksetuloa ja seuraamista. Itse harjoittelin Annan opastuksella taas puuttumaan asiaan heti kun Vilppu vähänkin lähti hallinnasta. Pian se olikin jo tosi keskittyneessä mielentilassa ja istui perusasennossa vieressäni vaikka toinen koira kierteli meitä häiriönä ja mm. yksi hiihtäjä käveli ohitse. Eikä mitään vinkumisia tai maan haisteluita. Paikallaolot, daminoudot ja varisnoudot lähtivät kaikki sujumaan. Olin kyllä todella ylpeä meistä. Toki heti kun itse rentouduin ja aloin juttelemaan muille ihmisille, Vilppu kokeili taas huomaanko, jos se lähtee tekemään omiaan... Mutta selvästi Vilppu osaa jo paljon ja kaikki on kiinni siitä, että saan sen oikeaan mielentilaan ja uskomaan että minä olen se, joka hallitsee tilannetta. Nyt on taas paljon intoa treenata lisää, ja taidankin perua rallytokot tältä viikolta, niin päästään tiistainakin tekemään nome/perushallintatreeniä, ettei hyvä vire katoa. Treeniseura on muuten tervetullutta! Meillä alkaa sunnuntai-illan ratoksi vielä Vilpun korvien parturointi, koska sain siihen tänään opastusta Annalta.

Lähikuvassa, kuva Sanna Karlsson