Syysmenoa

Syksy on tullut! Meidän syksyyn on kuulunut lenkkeilyä metsässä, treenailua, ja väitöskirjan valmistelua painokuntoon (huh!), sekä työmatkailua. Vilpun kanssa tokokurssi päättyi Koiranpäivillä jo jokin aika sitten, ja ilmoittauduimme Tamskin kilpailuvalmiiden tokoryhmään. Monenlaisten sattumusten johdosta emme ole kuitenkaan vielä kertaakaan niihin treeneihin päässeet, mutta ehkä tällä viikolla! 

Pari viikkoa sitten olin työmatkalla konferenssissa Chicagossa. Matkaseurani Ninan kanssa poikkesimme tietysti paikalliseen lemmikkitarvikeliikkeeseen, joka oli erikoistunut luomu/eettisiin tuotteisiin. Vilppu sai tuliaisiksi mm. pedin, jossa oli mielestäni tosi hauska idea. Petiin kuuluu kaksi pussia, joista sisin on verkkokangasta. Sen sisälle tungetaan esimerkiksi omia vanhoja vaatteita, ja päälle laitetaan toinen, koristeellisempi pussi. Pedin purkamalla sen saa helposti pestyä ja päällipussia tietysti vaihdettua. Vilppu ei tosin ole kovasti pedeillä viihtynyt koskaan. Tämänkin se olisi mieluummin tuhonnut pureskelemalla kuin ottanut makuualustakseen. No, onpahan tuo ihan hieno sisustuselementti kai. ;) 

Chicagon lemmikkiliike Paw Naturals

Vilppu tuliaispedillään.

Viime viikkoina meillä on ollut myös melko haastavaa aikaa Vilpun kanssa. Juuri kehuttuani kasvattajille syyskuun Tollerinomessa, että meillä on alkanut hommat sujua, Vilppu alkoi muutama viikko sitten käyttäytyä todella uhmakkaasti. Tätä ennen kotilenkeillä se on saanut olla melko huoletta vapaana jo pidemmän aikaa, koska luoksetulo on ollut vahva. Hihnakäytös on ollut sujuvaa ja nome/tokotreeneissä olemme edistyneet. Kävimme jopa möllitokokokeessakin. Nyt kuitenkin yhtäkkiä käskyt tuntuivat kaikuvan kuuroille korville ja Vilppu todella koetteli meidän hermoja. Itse tyhmänä yritin vaan treenata hammasta purren, ja siitäkös koiruus sai lisää tilaisuuksia näyttää mulle pitkää nenää ja palkita itseään huonosta käytöksestä. Lopulta päätimme kokeilla täydellistä huomioimattomuutta kotona ja treenitaukoa. Viikon ajan kaikki lenkit tehtiin hihnassa ja kotona ruokintaa lukuun ottamatta huomiota ei annettu. Tämä ilmeisesti auttoi palauttamaan nuorukaisen ruotuun (ainakin joksikin aikaa), koska nyt on taas mennyt paremmin. Jatkamme huomion säännöstelyä ja treenaamme helpompia juttuja, sekä malttia. Olen kuitenkin varautunut siihen, että tämä ei ollut vielä tässä. Jan Fennellin Koiran seitsemän ikää - kirjan mukaan Vilpulla on meneillään ikä (1,5-2v), jossa se kyseenalaistaa meidät eniten. Toivottavasti siis osa tästä käytöksestä voidaan laittaa ikävaiheenkin piikkiin...Pitää vaan luottaa siihen, että meillä on vielä toivoa, vaikka varmasti ollaan tehty virheitä tuon kovanaaman kanssa. Se kyllä käyttää hyväkseen meidän laiskuuden ja pienetkin lipsumiset säännöistä, eli pitää olla todella kärsivällinen ja tarkkana. 

Nomerintamalla olemme edistyneet myös jonkin verran. Lähinnä olemme keskittyneet riistan kantoharjoituksiin ja palautuksiin. Talkoiluistani Tollerinomessa ja Naisten haussa olen saanut pakastimen täyteen treeniriistaa, joten tarkoitus olisi treenata läpi talven säännöllisesti. Lokki ja pupu ovat Vilpun mielestä erittäin jees, ja variskin jo kannetaan ilman teipattuja siipiä. Yhteistreeneissä Maijun ja Tildan kanssa haasteena on ollut laskea Vilpun kierrokset. Toiset koirat ovat edelleen se kuumottavin juttu. Malttia ja passiivisuutta olemme treenanneet, mutta niitä pitäisi treenata aina enemmän. Eilen olimmekin jänismetsällä passissa pari tuntia. Oli mukava itsekin istua retkituolilla syysaurinkoon ja keskittyä vaan hengittelemään syvään ja olemaan tekemättä yhtään mitään. Ei tee siis passiivitreenit emännällekään pahaa stressaavan syksyn keskellä! Heti kun joku kehittää lajin nimeltä koirajooga, me ollaan Vilpun kanssa mukana! :)

Nouto- ja riistatreenit mukavassa seurassa

Eilen aloitimme nouto- ja riistatreenit yhdessä Maijun ja tollerinsa Tildan kanssa, jotka olemme tavanneet mm. Nuuskujen taipparikurssilla ja Tampereen seudun tollereiden yhteislenkeillä. Säännöllinen treenaaminen porukassa tiettynä aikana viikossa on ainakin meille sopivampi keino edetä ja kehittyä, kuin että touhuaisimme vaan keskenämme. Samalla tulee häiriötilannetta toisesta koirasta ja vieraammasta ihmisestä. Kiva siis, että saatiin treeniseuraa!

Itse treenitkin menivät hyvin. Päätin kokeilla Vilpun kanssa samantyylistä harjoitusta variksella, kuin olemme lenkeillä viime aikoina tehneet, eli vedin sillä lyhyen jäljen metsään ja jätin variksen jäljen päähän (paikkaan, josta näköyhteyttä ei ollut lähetyspaikalle), palasin Vilpun luo ja päästin sen etsi- käskyllä hakemaan varista. Vilppu kyllä kävi vähän kierroksilla, mutta en puuttunut tähän, kun tavoitteena on nyt lisätä intoa riistajuttuihin. Variksen siivet oli myös vielä yhteen teipattuna, koska päätin, että teippi saa olla nyt niin kauan siivissä, että saan Vilpun luotettavasti ja nopeasti ottamaan riistan ylös sen kummempia haistelematta tai miettimättä. Vilppu ottikin variksen ilmeisesti heti kantoon sen löydettyään, koska se painatteli varis suussa nopeasti takaisin ja otekin oli melko hyvä verrattuna siihen, mitä se on vielä keväällä ollut. Mikä tärkeintä, riistan ylösotto on nopeutunut sekin, ja palautus tulee minulle hienosti. Nyt vaan lisää treeniä tällä metodilla, niin eiköhän sen teipinkin saa kohta poistaa.

Lisäksi tehtiin viiden damin helppo hakuruutu. Maasto oli sellaista, että Vilppu ei kauheasti mua nähnyt ruudusta, joten pohdin, miten palautukset menisivät. Vilppu oli todella motivoitunut etsimään dameja ja ensimmäisen löydettyään heitti pienen ylimääräisen kierroksen metsässä ennen palautusta, mutta ääntä korottamalla sain kuitenkin palautuksen nätisti. Kolme muuta damia tulivat suoraan hienosti mulle, ja viimeistä en lähettänytkään enää hakemaan ettei into kärsisi. Kivat treenit ja kivaa seuraa, ensi viikolla uudestaan! Sitä ennen menen itse jälleen kerryttämään lisää oppia Tollerinomesta talkoolaisena.

Tokokurssin aloitus

Kyllä se syksyn alku aina saa jonkun ihme harrastuskipinän ja innon aikaiseksi! Meillä alkoi siis maanantaina tokokurssi, ja se herätti toiveita siitä, että tokon alokasluokan korkkaaminen ei välttämättä ole kaukana. Paras juttu oli silti se, että Vilppu suhtautui uuteen paikkaan ja uusiin koiriin melko rauhallisesti. Olin ennakoinut vähän haasteellista tilannetta ja päätynyt "väsytystekniikkaan", joten lenkkeilimme n. viiden kilometrin matkan Ruskoon kotoa asti, ja Vilppu sai purkaa suurimmat energiansa. Ennen treenien alkua Vilppu oli aika rauhallinen eikä juurikaan äännellyt, ja treenien alussakin sain sen melkein heti hyvään kontaktiin. Harjoitusten välillä Vilppu jopa pari kertaa meni oma-aloitteisesti maahan, kun mitään muuta ei tapahtunut. Vielä keväällä oman keskittymiseni piti olla jatkuvasti 100 % Vilpussa tai muuten se alkoi touhuta omiaan, eikä olisi ollut puhettakaan itsenäisesti rauhoittumisesta tuollaisessa tilanteessa. Sen sijaan nyt Vilppu jaksoi jopa odotella perusasennossa rauhassa, kun juttelin parini kanssa. Myös kieltosana tuntui toimivan, jos keskittyminen meinasi herpaantua, eli selvästi Vilppu oli aika hyvin kuulolla koko treenien ajan.

Teimme pareina harjoituksia, joissa seisoimme koirakkoina vastakkain, ja tuijotimme paria oman koiran sijaan. Parin tehtävänä oli kertoa, milloin koira ottaa kontaktia, ja silloin koiraa piti palkata. Hyvä harjoitus! Pitää alkaa vaan pudottelemaan apuja seuraamisestakin pois, koska Vilppu osaa pitää kontaktia jo aika hyvin. Tämän lisäksi tehtiin perinteistä pujottelua muiden koirakoiden ohi, sekä seuraamista nopeutta vaihdellen. Lopuksi tehtiin myös helppoja paikallaolotreenejä, joista Vilppu suoriutui hyvin. Meillä oli käytössä pidempi hihna, jonka sain lenkiksi olan yli, joten oli helpompi keskittyä tekemiseen. Eilen kävin katselemassa Tamskin iltatokokoetta Lempäälässä ja totesin, että alokasluokasta varmaan saisimme jo suhteellisen hyvät pisteet. Paikkamakuun etäisyyttä ja kestoa pitää treenata lisää, ja päästä kokeilemaan sen sujuvuutta muiden koirien läsnäollessa. Myöskään hyppyä emme ole kovasti vielä harjoitelleet. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että treenaamisesta on tullut kivaa, kun huomion ei tarvitse koko ajan olla koiran perushallinnassa, joten eiköhän me vielä kisaamaan päästä!

Vielä on kesää jäljellä...

Toivottavasti joku vielä käy välillä kurkkaamassa blogia, sen verran vähiin on päivitykset jääneet. Syytän tällä kertaa työkiireitä, sillä oman väitöskirjaprosessini loppukiri sattui osumaan kesä-heinäkuulle eikä vasta syksyyn, kuten olin alunperin ajatellut. Siksi kesä on mennyt mun osalta paljolti koneen ääressä istuen, mutta onneksi heinäkuun lopussa väikkäri lähti esitarkastukseen ja olen ehtinyt myös vähän lomailla. Vilpun kanssa touhuilu on myös tuonut kivaa vaihtelua ja rentoutusta puurtamiseen.

Retki Pirunkurulle

Olemme kesän aikana käyneet mm. muutaman päivän reissulla kesäisessä Lapissa, Ylläksellä. Siellä teimme päiväretkiä tunturiin, ja Vilppu sai liikkua sydämensä kyllyydestä. Suurimman osan aikaa lenkeillä se olikin hihnasta vapaana ja pysyi tosi hienosti meidän lähellä, välittömästi kiinni otettavissa, niinkuin pitääkin. Muutenkin kesän aikana ollaan huomattu, että Vilpun perustottelevaisuus on kehittynyt paljon. Ollaan edistytty luoksetuloasioissa, vapaana vierellä kulkemisessa ja asioista luopumisessa (esim. kaiken maailman kepeistä ja karahkoista, joita pitäisi aina päästä pureskelemaan...). Vilppu pysyy myös jo omalla terassilla ja vanhempieni terassilla Urjalassa käskystä, eikä karkaile omille teilleen. Kiva, kun koiraan voi luottaa! Pahimmat häiriöt ovat edelleen toiset koirat, ja kesän aikana ei olla hirveästi oltu muiden koirien kanssa tekemisissä, joten saa nähdä mitä syksy tuo sen suhteen tullessaan.

Laivakoira!

Treenirintamalla ollaan edistytty noutojutuissa sen verran, että hakuruutua on tehty dameilla ja Vilppu löytää yleensä damit hyvin ja tuo ne myös minulle suoraviivaisesti. Joskus sentään keskittyminen herpaantuu, jos metsästä löytyy muita hajuja, mutta ollaan yritetty tehdä helppoja juttuja vielä tässä vaiheessa. Ihan viime aikoina ollaan keskitytty enemmän riistaan, koska varis ei edelleenkään ole Vilpun lempiasia ja ylösotot eivät ole sujuneet ihan toivotusti, sekä kanto-ote on myös huono (siivestä roikutetaan tms.).

Varisjuttuja ollaan nyt tehty lähes viikoittain. Koska pelkkä noutokäsky on viime aikoina tuntunut paineistavan Vilppua niin että se alkaa esittää sijaistoimintaa eikä suostu ottamaan lintua, niin nyt ollaan keskitytty taas lisäämään Vilpun mielenkiintoa varikseen. Olenkin esittänyt melkoista teatteria Vilpulle. Olen kanniskellut varista ympäriinsä ihastellen sitä kuin aarretta, ja napannut sen maasta Vilpun nenän edestä, jos se ei ole heti ottanut sitä suuhunsa. Selvästi se, että itse olen yli-innostunut variksesta lisää myös Vilpun kiinnostusta siihen. Ollaan myös yritetty vielä parantaa kanto-otetta teippaamalla variksen siivet. Teipatun variksen ylösotto on suoraviivainen, eikä Vilppu jää roikkumaan riistalle. Mielenkiinto paranee myös siitä, kun Vilppu saa itse löytää variksen piilosta metsästä. Ollaan otettu varis lenkille mukaan ja piilotettu se Vilpun huomaamatta vetäen myös pieni jälki variksella metsään. Nenänkäyttö motivoi Vilppua, joten tämä tuntuu toimivan. Näillä keinoilla riista-into on selkeästi lisääntynyt, joten yritämme nyt edetä pienin ja säännöllisin askelin! Kunhan riista-into vielä kasvaa niin Vilppu on todennäköisesti valmis taippareihin, joten tähtäämme aikaiseen ensi kevääseen!

Uimamaisteri

Vilpulle on myös vedetty kesän aikana muutama verijälki, ja ilmoittauduimmepa jo pariin mejä -kokeeseenkin. Toisesta emme vielä tiedä, mutta tollerimejästä paikka jäi saamatta. Täytyy olla nopeampi näissä ilmoittautumisissa ensi kesänä... Sen lisäksi ollaan mietitty ensi kesäksi vesipelastuksen harrastamista, koska Vilppu on aikamoinen vesipeto ja rohkeana poikana mm. hypännyt jo soutuveneestäkin uimaan. Viime viikolla kävinkin tutustumassa lajiin Nuuskujen vepe-kokeessa ja voi olla että pieni vepe-kärpänen puraisi, joten saapa nähdä.

Syksyn alkaessa ilmoitin meidät myös tokoryhmään Koiranpäiviä - koirakouluun, joka on Ruskossa. Tavoitteena häämöttää tokon alokasluokkaan osallistuminen tulevan syksyn aikana. Rallytoko vaihtuu siis ainakin toistaiseksi tokoon. Koirakoutsin muuttaessa kauemmas meistä Ylöjärvelle, ei meidän oikein kannata ajella sinne asti. Olisi epäreilua Vilpulle lähteä treenaamaan hirveällä kiireellä, kun en välttämättä ehtisi töiden jälkeen edes kunnolla lenkittää sitä. Toisaalta olin muutenkin miettinyt vaihtoa tokoon, koska rallytokossa en vaan meinaa mitenkään pysyä nopean koirani tahdissa kun pitäisi samaan aikaan edetä radalla, lukea kylttejä ja pitää koira hallinnassa. Tokon alokasluokan liikkeet Vilppu suurinpiirtein jo osaakin, eli nyt aletaan vaan työstämään niitä valmiiksi ja treenaamaan suuremmissa häiriöissä.

Pari viikkoa sitten meillä oli myös pieni säikähdystilanne, kun Vilppu sai yhden päivän ja yön aikana monta kertaa vinkumis/kipukohtauksia. Niskajäykkyyden takia eläinlääkärissä epäiltiin tollerien autoimmuunisairautta meningiittiä, ja kävimme Aistissa Vantaalla lisätutkimuksissa. Onneksi selkäydinnestenäyte oli puhdas, samoin röntgenkuvat. Todennäköinen syy on siis lihasperäinen venähdys tms. Vilppu kävikin tällä viikolla fyssarilla, joka löysi sekä niskasta, että selästä kireyksiä. Kahden viikon päästä meillä on uusi aika, jotta saadaan ihan kunnolla kaikki hierottua. Positiivista näissä eläinlääkärikeikoissa oli, että Vilppu sai molemmilta eläinlääkäreiltä kommentiksi "onpas kiltti ja rauhallinen tolleri". ;)

Hienosti hihnassa ja taipparikurssikuulumisia

Kävimme Vilpun kanssa muutama viikko sitten treenaamassa kasvattajien Villen ja Annan luona Valkeakoskella. Tarkoitus oli treenata riistankäsittelyä, jossa meillä on ollut ongelmaa. Saimme kuitenkin palautetta myös huonosta hihnassa kulkemisesta ja keskityimmekin sen asian treenaamiseen oikein perusteellisesti. Olin itse ajatellut aiemmin, että Vilpulla voisi olla kahdenlaiset hihnasäännöt, eli että kun tehdään yhdessä jotain treeniä, sen pitäisi kävellä vierellä ja ei haistella maata tai tehdä muutakaan ylimääräistä, ja toisaalta arkilenkeillä saisi tätä muuta tehdä. Tämä ei kyllä ole missään nimessä toiminut, mutta en ole vaan tajunnut asiaa tarpeeksi selvästi itse. Arkisinkin aiemmin oli välillä ongelmaa erityisesti toisten koirien ohituksessa ja muutenkin usein oli niin että Vilppu meni edellä välittämättä hihnan toisessa päässä kulkijasta tippaakaan. Treenitilanteissa taas se säntäili usein hihnan päässä, vinkui ja riehui jne. eikä tosiaan erottanut että nyt pitikin mennä nätisti vierellä. Kasvattajat ovat kyllä aiemminkin huomauttaneet meille tästä, mutta en ole vaan itse tajunnut että kyllä ne säännöt pitäisi olla samat koko ajan, koska eihän koira voi tietää milloin siltä mitäkin käytöstä odotetaan. Olin kuvitellut että koiran pitää saada antaa haistella ja esim. pissailla hihnalenkeillä ja että jos tämän kieltäisin, olisin jotenkin erityisen julma koiraa kohtaan. Varmaan joku näin ajatteleekin, kun näkee miten nykyään lenkkeilemme hihnassa...Totuus on kuitenkin se, että Vilppu on varmaan stressannut ja ollut epävarma monissa tilanteissa, koska se ei ole voinut luottaa minun johtajuuteeni ja siihen että minä teen päätökset sen puolesta. 

Saimme oikein niin perusteellista koulutusta, että Ville  kuvasi videolle menoamme, ja siitä näin kyllä miten Vilppu oli tilanteessa se joka määrää. Joten ei muuta kuin ensin tuo hihnahomma kuntoon hyvällä opastuksella ja sitten työstämään muutenkin johtajuusasioita. Lueskelin ennen Vilpun meille tuloa Jan Fennellin kirjoja ja innostuin nyt taas palaamaan niihin. Fennell uskoo lauma-ajatteluun ja johtajuuteen koiran ja ihmisen välisessä suhteessa. Johtajuus pitäisi siis ottaa kaikissa asioissa: koira ei päätä milloin mennään ulos, milloin syödään, minne mennään lenkillä jne. Fennellin mielestä koira on onnellisimmillaan silloin kun sen ei tarvitse ottaa johtajuutta itselleen. En tiedä allekirjoitanko ihan kaikkea (esim. Fennellin mukaan ihmisten pitäisi näytellä syövänsä jotain aina ennen kuin koira saa ruokansa, jotta se tajuaa olevansa hierarkiassa alempana), mutta nyt alan pikku hiljaa ymmärtää mitä on tollerin dominointiin taipuva luonne, ja miksi sanotaan että se tarvitsee määrätietoisen omistajan... Tämä pomottaminen kun on sen verran fiksua, että omistaja ei edes tajua olevansa käskytettävänä... 

Tällä hetkellä hihnalenkeistä on tullut paljon helpompia ja Vilppu kulkee nätisti vierellä vetämättä, vaikkakin kyllä toisinaan vielä kokeilee asiaa. Vaikein testi oli eilen kun Nipsu ja Mirjami kävivät lenkillä kanssamme.  Eli vielä saadaan olla tarkkana, että ei lipsuta kriteereistä. Kun uudet säännöt tulivat voimaan, Vilppu osoitti useamman päivän ajan mieltään niin että vapaana ollessaan se ei totellut mitään käskyjä vaan painoi menemään omia menojaan. Tuossa vaiheessa olin aika epätoivoinen, että ollaanko menty ojasta allikkoon, mutta onneksi nyt luoksetulo ja muutkin käskyt ovat taas toimineet. Teemme siis joka päivä vähintään yhden pidemmän lenkin, jonka aikana Vilppu pääsee olemaan koira; juoksemaan metsässä vapaasti ja haistelemaan ym. joten varmasti sellaiset tarpeet tulevat myös tyydytettyä vaikka hihnassa niitä ei saakaan toteuttaa.

Taipparikurssilla tutustuttiin viime viikolla kaniin ja tällä viikolla lokkiin. Erityisesti kani oli Vilpun mielestä aivan ihana, mutta lokinkin se otti kantoon aika nopeasti. Lokissa oli kylläkin sukka ympärillä kantamista helpottamassa. Takaiskua sen sijaan tuli vähän kun Vilppu kuumentui vedestä/uimisesta/veteen heitetyistä dameista. Sain sen karjaisemalla rauhoittumaan vähän autolta tullessa ja kuvittelin että vesinoutokin voisi onnistua, mutta Vilppu lähtikin damin kanssa heittämään hullua rinkiä rannalla eikä tullut luokseni. Se päästi ilmeisesti kaikki höyryt ulos, mutta mua harmitti ja otti päähän. Kun sain sen lopulta takaisin hallintaan ja vierelleni, olin aikeissa viedä sen autoon suorilta, mutta kurssin ohjaajat olivat sitä mieltä ettei suoritusta kannattaisi jättää siihen, koska nyt Vilppu vaikuttikin yhtäkkiä ihan rentoutuneelta ja rauhalliselta istuessaan vieressäni. Ajattelin ettei asiat voi siitä enää huonommin mennä ja tehtiin vesinouto lokilla. Vilppu toikin lokin suoraan mulle ja homma päättyi siis hyvin. Sama episodi kuitenkin toistui kun harjoiteltiin jälkeä, eli ensin se lähti juoksemaan päättömästi metsässä kunnes kierrokset olivat vähän laskeneet, ja tehtävä palautui mieleen. Nyt pitäisi varmaan keksiä joku tapa purkaa Vilpun kierrokset autosta otettaessa, että se ei lähtisi purkamaan niitä, kun pitäisi tehdä töitä. Tokokurssilla käytin vetolelua vähän samaan tarkoitukseen, joten ensi kerralla täytynee ottaa se mukaan myös taipparitreeneihin. Lisäksi taas pitäisi varmaan mennä istuskelemaan/seisoskelemaan johonkin muiden treeneihin malttia treenaamaan.

Pari otosta taipparikurssilta, kuvaajana Risto Syrjä:

Taipparikurssi alkoi

Ollaan nyt kaksi kertaa käyty Vilpun kanssa Pirkan Nuuskujen taipumuskokeeseen tähtäävällä eli taipparikurssilla. Kurssi alkoi teorialuennolla ja sen jälkeen maastotreenit ovat olleet maanantai-iltaisin lähellä meitä Kangasalla. Ryhmässämme on yhteensä kuusi koirakkoa, joista neljä tolleria! Muut koirat ja ohjaajat ovat mielestäni aika lailla meidän tasolla, joten ainakin näiden parin kerran perusteella on ollut tosi kiva osallistua kurssille, ja muiden tekemisistäkin oppii paljon. Moni on nomehommissa yhtä aloittelijoita kuin me.

Ensimmäisellä kerralla reilu viikko sitten kurssilla tehtiin perusjuttuja, kuten luoksetuloa, damin kantamista ja luovutusta sekä lisäksi haun alkeita. Vilppu oli taas aika levoton uudesta paikasta ja koirista, ja mietinkin että uskalletaanko yrittää ollenkaan hakua, vaikka nuo muut jutut menivätkin ihan hyvin. Kurssin ohjaajien kehotuksesta kuitenkin päätettiin kokeilla. Metsään vietiin muutamia dameja koiran nähden ja sitten se päästettiin hakuun. Vilppu lähti etsimään innokkaasti dameja, ja löysikin aika pian yhden, mutta oli haistanut toisenkin damin ilmeisesti matkalla sinne, koska pudotti ensimmäisen ja lähti hakemaan toista. Tällaista vaihtamistahan pitäisi välttää, eikä me olla harjoiteltu hakua vielä koskaan kotonakaan useammalla kuin yhdellä damilla.  Positiivista oli kuitenkin että Vilppu toi damin minulle, luovutti kauniisti, ja sain lähetettyä sen vielä uudestaan hakemaan sen pudottamansakin damin.

Eilen oli kurssin toinen maastokerta, ja ohjelmassa oli riistaan tutustumista, sekä hakua. Vaikka ollaan näytetty Vilpulle nyt varista vähintään kaksi kertaa viikossa ja eri maastoissa, se ei taaskaan ottanut kurssilla varista suuhun. Tosin tuossa variksessa ei ollut mitään aputeippejä siipiä paketoimassa, jotka kotona kuuluvat vakiovarustukseen...Kotonakaan variksen käsittely ei vieläkään ole ihan ongelmatonta, vaan kestää jonkin aikaa, ennen kuin Vilppu lämpiää asiaan, ja sittenkin sitä saa innostaa aika paljon. Siipidamit (jopa vieraat, jotka Jenni lainasi meille) Vilppu ottaa kyllä ongelmitta, mutta heti kun kyseessä on kokonainen lintu, niin tulee ongelmia. Ei kai auta kuin vaan jatkaa variksen näyttämistä usein. Minua vaan pohdituttaa, että onko variksesta jo tullut liian tylsä juttu/pakkopullaa Vilpulle, ja miten siitä saisi vähän hienommaksi jutuksi, mutta kuitenkin niin ettei tule mitään repimistä tai omimista...Lisää mielikuvitusta vaan ilmeisesti!

Sen sijaan hakuruutu (joka tehtiin dameilla) onnistui eilen taipparikurssilla aika hienosti. Vilppu lähti todella innokkaasti tekemään töitä ja toi minulle melko nopeaan tahtiin neljä damia metsästä. Palautuksissa ensimmäisen damin kohdalla se ei lähtenyt heti tulemaan minua kohti, mutta sain sen pillillä kuitenkin tulemaan. Lisäksi se teki muissa palautuksissa muutaman kerran pienen lenkin damin kanssa takaani, eikä tullut ihan suoraan luovuttamaan, mutta sain sen kuitenkin komennettua takaisin ruotuun. Ei ollut myöskään vaihtamista eikä dameja putoillut minnekään matkan varrelle. Olin aika ylpeä! Huomiota pitää kyllä kiinnittää vielä enemmän lähetysasentoon, jotta saisin koiran ja oman rintamasuunnan samaan suuntaan, sekä Vilpun seuraamaan vähän mihin päin olen sitä lähettämässä.

Perushallinta arjessa on sujunut viime aikoina aika hyvin, ja olen tehnyt aika paljon myös seurauttamista ilman hihnaa lenkillä, pillipysäytyksiä maastossa ja tietysti luoksetuloja. Erityishuomiota on kiinnitetty siihen, että vaikka hihna otetaan kaulasta, sivulta ei saa itsenäisesti sännätä minnekään ennen kuin on annettu lupa.Välillä Vilppu kyllä edelleen kokeilee rajojaan, ja silloin sille pitää tehdä tosissaan selväksi että huono käytös ei käy. Olen yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, että en anna "ilmaiseksi" jatkuvasti huomiota sille arjessa, vaikka se on kyllä todella vaikeaa! ;)

Kenneltreffit

Viime viikonloppuna suuntasimme jälleen Siipiveikkojen kenneltreffeille. Lauantaina oli ensin ohjelmassa Pirkan Damit Pälkäneellä. Siellä seurasimme ja otimme oppia kisaajista, jotka suorittivat noutajien metsästyskokeenomaisia tehtäviä linjalle lähetyksessä, markkeerauksessa ja haussa. Viime vuonna osallistuin myös katselijana tapahtumaan, kun Vilppu oli vasta muutaman viikon ikäinen ja vielä asusti kasvattajien luona. Nyt tällä kertaa ymmärsi taas vähän enemmän, mitä nome lajina koiralta ja ohjaajalta vaatii ja tapahtuman seuraaminen oli mielenkiintoista. Ennen paikalta poistumista Vilppu ja nuorempi Siipiveikko Repe harjoittelivat perushallintaa parkkipaikalla. Vilppu oli taas autosta ottaessa todella levoton ja mietiskelin, mitä treenistä mahtaa tulla. Yritin kuitenkin rauhoittaa itse mieleni, enkä lähteä mukaan sen hössötykseen vaan rauhoittaa tilannetta. Teimme vähän sivummalla ihan perus kontaktitreeniä ja perusasentoa, josta palkkailin Vilppua tiheästi. Vähitellen sen keskittyminen alkoikin parantua, ja kun oli meidän vuoro, Vilppu oli hyvässä hallinnassa ja mielentilaltaan rauhallinen. Teimme seuraamispujottelua ihmisten välistä, sekä luoksetuloja, jotka menivät hyvin. Seuraamisessa kontakti kyllä puuttui välillä, mutta ainakaan Vilppu ei kiskonut hihnassa. Sain palautetta, että voisin vieläkin paremmin erotella äänensävylläni, milloin Vilppu tekee oikein ja väärin. Itse olin tyytyväinen, että Vilppu pysyi hallinnassa ja keskittyi minuun vaikka otin vastaan ohjeita ja se joutui odottamaan seuraavaa käskyä. Kokonaisuutena harjoitus meni tosi hyvin ottaen huomioon uuden ympäristön ja uudet ihmiset.

Lauantai-iltapäiväksi menin ilman koiraa seuraamaan edistyneempien Siipiveikkojen WT (working test) treenejä kasvattajien luokse. Ideana oli, että koirakot kiertävät kolme rastia, joilla kullakin on eri tehtävä. Viimeisenä oli vielä vuorossa walk up, jossa koirakot kävelivät rivissä ja suorittivat vuorotellen noutotehtäviä. Seuraamalla muiden tekemistä oppii kyllä aina paljon, vaikka meillä on vielä paljon matkaa kuljettavana!

Sunnuntaina kenneltreffeillä oli aamulla Maarit Nikkasen pitämänä teorialuento nomesta, jossa käytiin läpi noutamisen kaikki osa-alueet. Noutamisen opettelussa on huomiota kiinnitettävä todella moneen asiaan kerrallaan ja niitä pitää myös harjoitella erikseen. Teorian jälkeen nuorempien pentujen kouluttajaksi vaihtui Sanna Rantanen, jolla on paljon kokemusta tollereista. Vilppu pääsikin ensimmäisenä suoritusvuoroon maastoon. Treenipaikalle oli lähes kilometri käveltävänä ja mietin pitkään, pidänkö Vilpun nomeseuraamiskäskyn alla koko matkan, vai menemmekö normaalisti hihnassa, jolloin se saa siis haistella maata, merkkailla jne. Päätin ottaa Vilpun käskyn alle, jotta saisin sen paremmin hallintaan heti alussa. Jos Vilppu nimittäin pääsee haistelemaan ja merkkailemaan, niin sen mielenkiinto kohdistuu heti muualle kuin meidän yhteistyöhön. Jouduin kyllä tekemään aika paljon töitä kävelymatkan aikana, että nenä ei painuisi maahan...

Varsinaisessa treenissä teimme seuraamista ja luoksetuloja alkuun. Luoksetulosta sain palautteen, että minun ei tarvitsisi ottaa nomessa sitä samalla tavoin kuin tokossa, eli olla itse "kuin seipään niellyt". Kokeilin sitten toisella tavalla niin että muutuin kehuvaksi ja iloisemmaksi Vilpun tullessa luokse. Tästä Vilppu kuitenkin tulkitsi, että sillä oli lupa lähteä omille teilleen heti käytyään luonani ja saatuaan namipalkan. Sain Vilpun haettua takaisin hihnan kanssa ja jatkettiin treeniä. Sain ohjeeksi myös tehdä ihan perustreeniä sivullaolosta siten, että Vilpun pitää pysyä paikoillaan vaikka laitan hihnan kaulaan tai otan sen pois. Tavoitetila olisi ettei sille tarvitsisi sanoa paikallaolokäskyä erikseen. Yhtenä vinkkinä tähän oli nopeampi palkkaaminen luoksetulosta ja heti sen perään paikallaolosta. Lopuksi päätettiin vielä kokeilla perusnoutoa. Vilpun mielentila oli omasta mielestäni keskittynyt, mutta tein itse virheen, kun en tehostanut luoksetuloa damilla puhaltamalla luoksetulopillin. Yleensä olen näin tehnyt, eikä damien varastaminen ja lällättely ole ollut meillä enää ongelma. Nyt kuitenkin jätin pillittämättä, ja Vilppu lähti juoksemaan damin kanssa poispäin. Saimme damin lopulta pois koiralta, mutta itselle jäi kyllä huono maku tuosta kun tätä ongelmaa ei ole viime aikoina muuten ollut. Saimme ohjeeksi vielä tehdä paljon damin kantamis- ja luovuttamisharjoituksia, jotka auttavat myös palautuksen paranemiseen.

Meidän haasteet tällä hetkellä:
- Vilppu on todella nopea koira, ja ehtii käyttämään hyväkseen tilaisuudet, kun mun huomio ei ole 100% koirassa - pitää itse olla nopeampi! Myös palkkauksessa, ei vaan kieltämisessä.
- Vilppu ei siedä sitä, että ei tapahdu mitään, vaan silloin se keksii itse omaa tekemistä. Jos Vilppu ei ole käskyn alla koko ajan, se lähtee hallinnastani. Tähän pitäisi jotenkin keksiä keino puuttua. Jos puutun vasta sitten, kun Vilppu on jo ehtinyt keksiä jotain muuta, se on liian myöhäistä...
- Koska olemme olleet rentoja lenkkihihnassakävelyn suhteen (eli silloin on lupa haistella maata ym.), nomeseuraamisessa on työtä tehtävänä - erillinen treenihihna tähän, ja treenattava vaan lisää pelkkää seuruuta
- Luoksetuloon opetettava, että ei ole oikein lähteä heti pois viereltä vaan siihen pitäisi jäädä ilman erillistä käskyä
- Damin pitämistä ja luovutusta vielä harjoiteltava paremmaksi
- Mun pitää kiinnittää huomiota äänensävyyni kun kehun Vilppua, etten nosta ääntä liikaa - kiihdyttää koiraa - pitää kehua rauhallisesti

Treeni-intoa tuli kyllä lisää, vaikka tunnustan että vaikeutta ei tästä hommasta puutu. Nyt alkaa pikku hiljaa huomata, mitä olisi pitänyt osata tehdä eri tavalla silloin kun Vilppu oli vielä pentu. Toisaalta myös koiran luonteella on vaikutusta, koska nopea koira vaatii nopean ohjaajankin. Nyt vaan lisää treeniä!

PETO-testi läpi!

Kävimme tänään Vilpun kanssa suorittamassa Pirkan Nuuskujen perustottelevaisuustestin, joka vaaditaan ennen taippari-, eli taipumuskoekurssille osallistumista. Olin ajatellut että mennään testiin katsomaan meidän tasoa ja sen mukaan sitten päätän mennäänkö me taipparikurssille jo nyt keväällä vai vasta syksyllä. Vilpulla kun on ollut tosi paljon haasteita häiriötilanteissa ja vaikka keskenämme treenatessa asiat onkin sujuneet, vieraat koirat ja paikat ovat olleet meille vaikeita.  Viime viikolla kuitenkin aloitimme myös uuden tokokurssin, jolla eka kerta meni niin hyvin että uskalsin ilmoittautua myös tämänpäiväiseen testiin.

Testissä oli aluksi luoksepäästävyys, joka meni tosi hyvin. Vilppu oli kontaktissa eikä hötkyillyt edes tervehtimään testaajaa. Seuraavana oli pujottelua koirakoiden välistä hihnassa kulkien. Tässä Vilpun kontakti oli huonompaa, mutta sain sen sentään pidettyä joten kuten hallinnassa. Ryhmäosion jälkeen oli yksilötehtävät,jossa koira vietiin ensin n. 20 m päähän, jätettiin odottamaan paikalleen ja käveltiin takaisin alkuun, josta luoksetulo pillillä. Tämä meni meiltä loistavasti, Vilppu ei tosin jarruttanut tarpeeksi ajoissa ja luisteli hieman ohi, mutta palasi kuitenkin heti sivulle. Sitten tuli kovasti jännittämäni perusnouto, jossa dami vietiin yhdessä koiran kanssa ensin, palattiin lähtöön ja lähetettiin koira noutoon. Näissä kävelyissä sain jo paljon parempaa kontaktiakin, ja itse nouto sujui suoraviivaisen hyvin ja sain damin syliini. Tämän jälkeen oli vielä riistaantutustuminen, jota ei kuitenkaan luettu osaksi itse testiä. Kuten epäilinkin, tilanne oli liikaa Vilpulle ja se ei ottanut varista vaikka osoittikin muuten kiinnostusta. Nyt täytyy sulattaa tuolta pakkasesta riistaa vielä useammin ja trenata riistan kanssa että siitä tulisi normaalimpi asia Vilpulle. Treeniseura ja vieraat riistat olisivat meille siis myös tarpeen edelleen. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen yhteistyön kehittymiseen muuten, ja Vilpun suhteellisen rauhalliseen mielentilaan vaikeassa häiriötilanteessa. Nyt taidan uskaltaa ilmoittaa meidät myös taipparikurssille koska perushallinta on parantunut paljon.

Muuten kiireet alkavatkin nyt helpottaa kun olemme muuttaneet Kangasalle. Uusi asuntomme on tosi kivalla alueella, jossa Vilppukin pääsee lähes joka lenkillä vapaaksi hihnasta. Lähellä on harjua ja järven jäätä taivallettavaksi. Viime perjantaina koiruus täytti vuoden ja sai sunnuntaina sen johdosta mm. maksalaatikkokakkua.

Helmikuun hangilla

Helmikuu on sujunut talvisissa merkeissä ja ollaan ehditty Vilpunkin kanssa touhuta, vaikka suurin osa ajasta on mennyt asuntokuvioiden selvittelemisessä. Saimme lokakuulta myynnissä olleen asuntomme kaupaksi ja maaliskuussa on edessä muutto. Tässä ollaankin nyt sitten juostu asuntonäytöstä toiseen etsimässä sopivaa uutta kotia. Sellainen on nyt ehkä löytynyt, ja kävimme tänään testaamassa myös läheiset ulkoilu- ja lenkkeilymaastot, jotka olivat oikein mainiot. En kuitenkaan paljasta vielä enempää, kun lopullista päätöstä ei ole tehty.

Lenkin yhteydessä tänään käytettiin tilaisuutta hyväksi treenata nomejuttuja vieraassa paikassa. Tehtiin aluksi perushallintaa eli luoksetuloja, luoksetuloja damikujan läpi ja damin lentäessä ohitse sekä seuraamista hihnassa ja ilman hihnaa. Menivät oikein hyvin. En ole vielä ihan keksinyt sellaista konstia, millä Vilpun saisi aina tuohon oikeaan "treenimielentilaan". Avainasioita ovat Vilpun sopiva vireystila (ei liian väsynyt tai liian energinen) ja oma keskittyminen täysillä koiraan (oma vireystila?), sekä se että muistaa heti puuttua pieniinkin hölmöilyihin. Ollaan myös nyt treenatessa otettu pieni peruskontaktiharjoitus siihen ensiksi. Hallintajuttujen jälkeen otettiin pari perusnoutoa damilla ja ne menivät myös hyvin. Sen jälkeen koitettiin samaa riistalla, mutta Vilppu ei oikein ottanut varista kunnolla taaskaan kantoon. Ilmeisesti uusi paikka jännitti. En tiedä pitäisikö mun vaan vaatia sen variksen tuomista mieluummin kuin houkutella siihen. Jotta homma olisi päättynyt onnistuneesti,  kotipihalla tehtiin pari varisnoutoa ja ne menivät hyvin. Nyt vaan lisää treeniä vieraissa paikoissa ja useammin. Yritetään ehtiä!

Eilen olimme puolestaan tollerilenkillä UKK-instituutin edustalla järven jäällä. Vilppu pärjäsi ihan hienosti isossa koiraporukassa ja vanhemmat koirat kyllä näyttivät sille oman paikkansa. Mikä puolestaan ei ollut niin kivaa oli se, että Vilppu keksi mennä merkkaamaan ihmisten jalkoja, mitä se ei ole kyllä koskaan aiemmin kokeillut. Annoin kyllä heti kovempaa palautetta ja onneksi tuo kokeilu loppui siihen. Muuten oli mukavaa nähdä muita koiria omistajineen.

Kuva: Jenni Kukkola

Viikko sitten huolestuimme Vilpusta, kun kotiin tullessa oli tullut ripulit olohuoneeseen ja ripulin mukana vähän verta. Pelästyin heti, että onko joku luun palanen nyt jumissa suolistossa. Oireet kuitenkin vaikuttivat enemmän siltä että suoli on vain ripulista ärtynyt, ja saimme kasvattajalta ohjeeksi antaa Canikuria, kun Vilpun vointi muuten oli normaali. Seuraavana päivänä vaiva oli onneksi jo ohi. Nyt on ollut liikkeellä kaiken maailman penikkatautiepäilyjä ja myrkkykasoja koiran ulkoilutusreittien varrella, niin helposti sitä hätääntyy.

Vilppu oli perjantaina myös fyssari Kirsi Piispasella hierottavana ja sai kehuja lisääntyneestä lihaksistosta ja massasta. Selässä oli yksi jumikohta ja se saatiin rentoutettua hyvin hieronnassa. Sain ohjeeksi hieroa tuota kohtaa myös tässä fyssarikertojen välillä.  

Pohjamudista onnistumisiin

Huh mikä treeniviikonloppu! Koiran koulutus on aikamoista tunnevuoristorataa, etenkin kun on vähän epävarma omista tekemisistään ja ei vielä osaa oikein lukea koiraakaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Eilen olimme Vilpun kasvattajien luona Nessan pentujen pentutreffeillä. Ajattelimme etukäteen, että Vilpun olisi hyvä juosta pahimmat energiansa pois etukäteen ja kävimme sen kanssa kiertämässä vajaan tunnin lenkin vapaana. Treffien aluksi olikin kuitenkin tarkoitus lenkkeillä, koska muut tulijat olivat tulleet kauempaa. Lenkin aluksi Vilppu pääsi karkaamaan Tommilta, kun Tommi otti sen hihnasta. Tästä alkoivat vaikeudet, ja myöhemmistä treeneistä ei oikein tullut mitään. Meissähän se vika enemmän oli kuin koirassa, kuten aina. Minun olisi pitänyt olla Vilpun ohjaaja koko päivän ja muutenkin meidän olisi pitänyt puuttua heti sen hölmöilyihin. Vilppu ei ottanut varistakaan millään kantoon, vaikka kaikki konstit olivat käytössä. Myöskään tokojutut eivät sujuneet kovin mallikkaasti. Kontakti puuttui ja luoksetulossa Vilppu painatteli haistelemaan lumipenkkoja... Noidankehä oli valmis kun oma pettymys heijastui väkisin keskittymisen herpaantumisena. Joten kotiin ajellessa sitten oli tosi kurja fiilis ja mietti että onkohan tässä nyt tullut luultua itsestään liikoja, että ei minusta ole kouluttamaan tuota koiraa. Eniten harmittaa kun aina päättää, että pitää olla vielä selkeämpi ja vaatia koiralta niitä asioita jotka se osaa, mutta sitten käytännössä on aina liian myöhässä tai lipsuu omasta olemisesta. Treenatessa pitäisi vaan pystyä sekä 100% keskittymään koiraan että olla oikeastaan jo pari askelta sen edellä, että pystyisi ennakoimaan. Ja Vilppu kyllä tosiaan kokeilee ja käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet kun mun huomio ei ole sen tekemisissä. Illalla onneksi päästiin nollaamaan tilanne ja huono fiilis kavereiden luona "Neljän tähden illallinen" -henkisessä illanvietossa.

 Vilppu pentutreffeillä, kuva Sanna Karlsson

Tänään suuntasimme kimppatreeneihin Kaukajärvelle. Treeniporukka koostui lähinnä Siipiveikoista ja muista tutuista koirista. Itseäni kyllä jännitti aivan hirveästi, mutta toisaalta oli tärkeää nousta tuolta pohjamudista heti treenaamaan uudestaan. Käytiin aamulla vain perushihnalenkillä ennen treenejä, ettei keskittyminen menisi ainakaan väsymyksen takia pilalle. Vilppu odotti myös autossa puolitoista tuntia kun muut koirat treenasivat. Treenattiin aluksi ihan perus luoksetuloa ja seuraamista. Itse harjoittelin Annan opastuksella taas puuttumaan asiaan heti kun Vilppu vähänkin lähti hallinnasta. Pian se olikin jo tosi keskittyneessä mielentilassa ja istui perusasennossa vieressäni vaikka toinen koira kierteli meitä häiriönä ja mm. yksi hiihtäjä käveli ohitse. Eikä mitään vinkumisia tai maan haisteluita. Paikallaolot, daminoudot ja varisnoudot lähtivät kaikki sujumaan. Olin kyllä todella ylpeä meistä. Toki heti kun itse rentouduin ja aloin juttelemaan muille ihmisille, Vilppu kokeili taas huomaanko, jos se lähtee tekemään omiaan... Mutta selvästi Vilppu osaa jo paljon ja kaikki on kiinni siitä, että saan sen oikeaan mielentilaan ja uskomaan että minä olen se, joka hallitsee tilannetta. Nyt on taas paljon intoa treenata lisää, ja taidankin perua rallytokot tältä viikolta, niin päästään tiistainakin tekemään nome/perushallintatreeniä, ettei hyvä vire katoa. Treeniseura on muuten tervetullutta! Meillä alkaa sunnuntai-illan ratoksi vielä Vilpun korvien parturointi, koska sain siihen tänään opastusta Annalta.

Lähikuvassa, kuva Sanna Karlsson

Lenkkeilyä järven jäällä ja treenailua

Viime viikkojen aikana ollaan käyty muutamia kertoja lenkillä järven jäällä. Meidän läheltä Messukylästä/Nekalasta löytyy Iidesjärvi, jonne on kävelymatka meiltä ja siellä voi huoletta päästää Vilpun vapaaksi hihnasta. Lisäksi ollaan lenkkeilty koirakavereiden kanssa Pyhäjärvellä ja Hervannassa. Muutamien hiihtäjien lisäksi jäällä ei ole ollut paljon kulkijoita. Ihmettelenkin, miksi kaikki koiranomistajat eivät ole tätä tajunneet. Suurin osa koirista taitaa käydä vain hihnalenkeillä.

Oon huomannut että tykkään itse lukea blogeista muiden tekemiä treenejä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Silloin niistä oppii eniten. Joten raportoin nyt meidän viime lauantain nometokotreeneistä Iidesjärven jäällä.

Aloitettiin nomeseuraamisesta, jossa meillä on käsky "lähellä". Se tarkoittaa sitä että Vilpun pitää kulkea lyhyt noutajahihna löysällä vetämättä ja haistelematta maata. Sitten tehtiin malttitreeniä ensin siten että minä ja Vilppu seisoimme perusasennossa treenihihna kaulassa ja Tommi heitteli dameja ympärillemme. Vaikeutimme harjoitusta pikku hiljaa ensin niin, että otin Vilpun hihnasta, sitten seuraavassa vaiheessa siirryin itse kauemmas ja käskin Vilpun pysymään paikallaan. Samalla damit lensivät koko ajan lähempää koiraa. Vilpun piti odottaa paikoillaan niin kauan, että hain damit itse ja tulin takaisin sen vierelle. Kerran Vilppu erehtyi säntäämään kohti heitettyä damia, mutta ärähdimme molemmat kiellon ja Tommi astui damin päälle niin että Vilppu ei saanut sitä napattua. Päätimme harjoituksen onnistuneeseen suoritukseen. Sitten tehtiin vielä luoksetulona sama malttitreeni niin että Vilpun piti tulla suoraan luokse vaikka damit olivat lennelleet sen edestä eri suuntiin. Tässäkin mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta kertaalleen, mutta lopetettiin hienosti vaikeaan ja onnistuneeseen suoritukseen. Olin tosi tyytyväinen meihin, ja mielestäni ollaan edistytty näissä jutuissa paljon. Vilppu selvästi nauttii treenaamisesta ja nyt se osaa jo hienosti korjata tehtyään virheen. Aiemmin jos Vilppu teki väärin ja sitä kielsi asiasta, se saattoi mennä "ylikierroksille" eikä pystynyt ottamaan vastaan mitään ohjeita. Nyt Vilppu ottaa vastaan seuraavan käskyn ja harjoitus voidaan toistaa oikein. Toisaalta häiriötilanteessa ei olla paljon treenattu.

Ensi lauantaina meidät onkin kutsuttu kasvattajien luokse nuorimpien pentujen (Vilpun serkkujen) pentutreffeille, joten mukavaa ohjelmaa on tiedossa arkirutiinien lisäksi.

Kohti uutta vuotta!

Vilppu on jo 10 kuukautta vanha tollerinuorukainen ja painaa lähes 18 kiloa. Näihin aikoihin viime vuonna jännitettiin kovasti miten Vimman astutus Saksassa sujuu. Olen muistellut tässä kovasti viime vuotta ja toisaalta miten paljon aikaa on jo kulunut siitä, kun Vilppu tuli meille. Toisaalta on ihan tuoreena mielessä ne fiilikset erityisesti, kun saimme kuulla että meidät oli valittu pennun kodiksi ja kun kävimme Vilppua ekoja kertoja katsomassa. Elämä koiran kanssa on kyllä osoittautunut niin mukavaksi kuin etukäteen ajattelinkin. On uskomatonta, miten paljon iloa ja onnea kaveri on mukanaan tuonut. Tietysti myös haasteita ja lisää rutiineja elämään, kun joka päivä on esimerkiksi kiiruhdettava töistä suoraan kotiin ja muutenkin iltamenoja joutuu miettimään tarkemmin. Onneksi mulla on joustava työ!

Koirablogeissa on monesti tapana summata vuoden saavutuksia ja asettaa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Viime vuoden osalta olen tyytyväinen, että olemme saaneet koulittua Vilpusta arjessa mukavan ja vaivattoman koirakansalaisen. Tottakai Vilppu välillä vielä villiintyy ja unohtaa kaikki säännöt, mutta noita kertoja on kuitenkin jo vähemmän. Kotioloissa Vilppu on useimmiten aika rauhallinen kaveri ja harrastuksissa siltä löytyy energiaa ja toimintatarmoa. Ja toisaalta kiellotkin tuntuvat jo menevän paremmin perille kerrasta.

Kun koira on vasta nuori ja etenkin itsekin ohjaajana olen kokematon niin en kyllä aio asettaa hurjia tavoitteita ensi vuodelle. Olisi kuitenkin mukavaa päästä kokeilemaan kisaamista tokossa, rallytokossa tai vaikka mejässä. Ainakin nyt Koirakoutsin mölli-rallytokoon mennään kunhan alokasluokan kyltit osataan. :)

Taippareista en vielä osaa sanoa mitään joten en tee suunnitelmia sen suhteen. Nomea on kuitenkin suunniteltu meidän päälajiksi, joten treenit kyllä jatkuvat tiiviisti. Katsotaan miten meidän taidot kehittyvät. Tällä hetkellä perushallinnassa on vielä niin paljon haastetta, että voi olla että taipparit menevät vasta seuraavaan kesään. Toisinaan Vilppu käyttäytyy kuin enkeli; tulee suoraan luokse kutsuttaessa damin tai riistan kanssa, ja seuraa pitkiä pätkiä vaikka ilman hihnaa. Toisinaan ja erityisesti häiriöisissä tilanteissa (muut koirat, oudot paikat jne.) taas tuntuu, ettei mitään opetetuista asioista muisteta. Toivottavasti tuo edellinen käytös lisääntyy ja jälkimmäinen vähentyy kun ikää tulee lisää.

Itsestäni voin sanoa sen, että opin myös koko ajan lisää koiran ohjaamisesta. Olen opetellut olemaan paljon määrätietoisempi ja tiukempi tietyissä asioissa. Varmaan uroskoiran kanssa tosiaan joutuu tässä alussa aika koville, vaikkei Vilppu edes pahimmasta päästä todellakaan ole. Lujasti vaan töitä tekemällä ja pitkällä pinnalla hyvä tulee!

Tällä hetkellä meillä on viikoittain tiistaisin rallytoko-ryhmä Koirakoutsilla, jonne ostin non stop -kortin. Lisäksi harjoittelemme pari kertaa viikossa nometokoa, kuten damin kantamista, seuraamista, pujottelua damien välistä seuraten, luoksetuloa erilaisilla häiriöillä ja perusnoutoa. Hiljaa hyvä tulee, otetaan niitä lajiharjotteita enemmän sitten kun nämä perusjutut sujuvat häiriöisissäkin tilanteissa. Olisi kiva löytää nomejuttuihin myös joku treeniporukka, jonka kanssa voisi treenata vaikka kerran viikossa. Silloin voisi joinakin viikkoina ottaa passiivi/malttitreenejä myös muiden koirien läsnäollessa.

Vilpulle haasteita tuottavat edelleen tilanteet, joissa se tietää että pääsee tekemään jotain mukavaa, kuten mm. Koirakoutsin hallille meneminen. Heti kun päästään sisälle halliin ja saan kontaktin koiraan, se keskittyy yleensä lähes koko treeniajan, mutta autolta hallille meneminen on vetämistä, vinkumista ja levottomuutta. Treenejä ennen on hankala puuttua tähän, koska en ehdi millään hallille niin paljon etukäteen. Ja toisaalta malttitreenin palkaksihan koira ei saisi päästä tekemään mitään... Eilen kävin tekemässä malttitreenin hallin pihassa siten että ensin rauhoituttiin perusasennossa niin kauan ettei kuulunut pihahdustakaan, ja sitten käveltiin kohti hallin ovea ja poispäin seuraamistreeninä. Lisää vaan tätä ajelua uusiin/kiihdyttäviin paikkoihin tekemään ei mitään siis. ;)

Koirakavereita ei olla kovasti ehditty tavata joululomilla, mutta nyt viikonloppuna olimme Pyhäjärven jäällä Ninan, Teron ja Nelli-hoitokoiramme, sekä bortsujen Silin ja Witzin kanssa. Oli mukavaa kun sai päästää Vilpunkin huoletta vapaaksi juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Tässä kotimaastoissa ei arkena oikein onnistu kuin pelkät hihnalenkit, koska sen verran tässä liikkuu rusakoita ja on liikennettä.