torstai 28. kesäkuuta 2012

Juhannus oli meillä herttainen

Blogia on näköjään vähän suurempi kynnys päivitellä näin kesällä kun on iltaisin paljon muutakin tekemistä. Meillä oli tosi mukava juhannus maalla Urjalassa. Sitä ennen kuitenkin ehdittiin käydä Tampereen Opiskelijoiden Venäjä-seuran järjestämällä puistopiknikillä Sorsapuistossa. Kerrankin koiraystävällinen tapahtuma, ja Vilppu pääsi mukaan ihmettelemään menoa. Hienosti se käyttäytyikin, osasi jopa rauhoittua ympärillä olevista hajuista, ihmisistä ja ohi kulkevista koirista huolimatta. 

((Nautitaan olosta Venäläisellä piknikillä Sorsapuistossa.))

Vilppu on oppinut nyt hienosti odottamaan autohäkissä, vaikka ovi avataan, ja tulee ulos vasta luvan saatuaan. Siispä pystyttiin ekaa kertaa myös kuvaamaan Vilpun matkustusoloja. Ovellinen häkki on kyllä kätevä, juhannuksenakin pystyttiin eri kyläpaikoissa jättämään koiruus unille varjoon ja auton takaluukku auki. Muutenkin meistä on mukavaa, että Vilppu suorastaan tykkää autoilusta. Häkkiin menon jälkeen se ei yleensä päästä ääntäkään matkan aikana vaan nukkuu tyytyväisenä omassa rauhassaan.

(( Vilppu odottelee autohäkissään ulospääsyä ))

Juhannuksen viettoon lähdettiin varta vasten junalla niin että Tommi haki minut ja Vilpun Toijalan asemalta ja siitä jatkettiin matkaa autolla. Asemalla tehtiin odotellessa vähän kontaktitreeniä ja totuteltiin monenlaisiin ääniin, hajuihin ja ihmisiin. Vilppu sopeutui junamatkustamiseenkin hyvin, hiukan kiemurteli sylissäni, mutta epäilen senkin johtuneen orastavasta kakkahädästä, koska asiat piti päästä tekemään heti Toijalan aseman ulkopuolella olevalle nurmikaistaleelle. 

(( Reipas junamatkustaja ennen matkaa asemahallissa.))

Junassa huomasin että kamerastamme loppui akku, joten juhannuksesta ei sitten ole tähän hätään kuvia. Saattaa olla että niitä tulee vielä myöhemmin. Vilppu pääsi nyt totuttautumaan yöpymiseen muualla kuin kotona. Juhannusaattona sattui pieni episodi kun Vilppu söi juhannustorilta tupakantumpin. Ensin mietimme ettei tehdä mitään, koska kyseessä oli kuitenkin vain yksi tumppi. Lopulta kuitenkin huoli voitti ja soitin eläinlääkäripäivystykseen, josta ohjeeksi annettiin oksennutus ja hiilitabletit. Onneksi olin ottanut koira-apteekin mukaan kotoa, ja oksennutettiin Vilppu vetyperoksidilla (turvallisempi tapa kuin suolalla). Hiilitabletteja meni eläinlääkärin ohjeen mukaan kokonainen levyllinen, eikä sekään kai periaatteessa Vilpun painoiselle koiralle olisi riittänyt (jos myrkytysoireita olisi oikeasti ollut). Onkohan niitä saatavana jossain muussa muodossa; tablettien murskaus kävi jo työstä. Tumppi tuli kuitenkin ulos vatsasta ja seuraavaan päivään asti Vilppu kakkasi niinsanotusti "mustaa jöötiä". :D Mutta sillä siitä selvittiin. 

Vietimme aattoa "kummitätini" ja hänen miehensä talolla joenrannalla. Vilppu pääsi vapaasti juoksentelemaan pihamaalla, jossa ei ollut sen kummemmin vaaran paikkoja. Mukana menossa oli myös kahdeksanvuotias kultainennoutaja Arttu, jota vähän etukäteen jännättiin, että kuinka tulee toimeen pennun kanssa. Arttu oli kuitenkin luonteeltaan vähän arkajalka ja siten oikein sopiva leikkikaveri Vilpulle. Leikeissä Arttu väisti Vilpun painiyritykset ja siten leikki ei ollut liian rajua, ja koiria uskalsi pitää keskenään vapaana. Artun perässä Vilppu uskaltautui myös vähän kastautumaan joessa. Juhannuksen aikana Vilppu pääsi myös leikkimään taas ajokoira-Lillin kanssa, sekä ilahduttamaan vanhuksia vanhainkodissa, kun olimme katsomassa Tommin mummoa. 

Kotona ollaan otettu noutoharjoittelua damin kanssa. Viime viikolla harjoittelu sujui aivan nappiin, olin jo varautunut palkkaamaan Vilppua damin luovutuksesta namilla (kun siinä oli aluksi ongelmaa, Vilppu olisi pitänyt mielellään damin itsellään). Mutta pojupa yllätti ja luovuttikin damin nätisti. Tästä rohkaistuneena toissapäivänä otettiin samaa treeniä niin, että damiin oli kiinnitetty variksen siipi. Vilppu oli sitä mieltä, että tehtävän ideana oli irrottaa siipi damista. Mulla oli ainakin hauskaa!! Pelkän siiven kanssa Vilppu olisi sitten painattanut kauas minun luotani, jos vain olisi päässyt, ja silloin namitkaan eivät houkutelleet kovin paljon. Siipi nostatti selvästi Vilpun kierroksia ja kun sen jälkeen tehtiin vielä pari noutoa damilla, dami palautui helposti jalkoihini eikä sen kanssa karkaaminen enää ollutkaan läheskään niin mielenkiintoista. Kun vaan malttaisi opettaa yhtä asiaa kerralla! 

((Pulmallinen tehtävä...mitenkäs sen ratkaisisi?))

((Siiven kantoa))

Vilpun paino viime viikonloppuna oli 7,5 kiloa ja korkeutta oli 36 cm. Alkaa se olla jo vähän painava sylihauvaksi! Ikää on tänään 14 viikkoa. 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kaipausta ja jälleennäkemisen riemua

Nyt on sitten työkiireet tältä alkukesältä ohi, ja vaikka töitä onkin vielä ensi viikkoon ennen lomaa niin nyt voi jo melkein ottaa rennosti ja keskittyä koirankoulutukseen... :D

Viime viikolla olin siis paljon pois kotoa Helsingin reissuilla ja miesväki oli täällä keskenään. Kaikki meni hyvin, vaikka kuulemma välillä Vilppu koetteli Tommin hermoja hiukan. Itselläni oli kova ikävä Vilppua ja kun palasin kotiin, piti koiraa helliä oikein urakalla. Tuliaisiksi Vilppu sai kananameja ja hirvilelun, joka vinkuu ja rapisee. Hirvi ei ole toistaiseksi saavuttanut kovaa suosiota, vaan paras lelu on tällä hetkellä meillä jo ennen Vilpun tuloa ollut koiratyyny, jonka äitini kerran toi joltakin reissulta minulle tuliaiseksi koirakuumetta helpottamaan. Vaan eipä riittänyt tyynykoira siihen kuumeeseen lääkkeeksi! Koen edelleen päivittäin onnenpuuskia siitä, että minulla on nyt vihdoin oma koira. Toki hermot venyvät ja paukkuvat välillä, varsinkin nyt kun Vilpulla on hampaidenvaihtumisen takia alkanut pureskeluvimma kohdistua enemmän meihin.


(( Reipas metsäretkeläinen))
                     
Koulutusjutuista nyt ollaan alettu ottaa maahanmenoa ja istumista samassa "koulutustuokiossa" ja aika hyvin Vilppu ne osaa erottaa jo toisistaan. Sanallisista käskyistä ei vielä ihan täysin ole perillä, mutta käsimerkit toimivat lähes poikkeuksetta. Aloin vasta pari päivää sitten opettaa istumisen yhteyteen pysähtymisvihellystä ja käsimerkkiä, ja Vilppu oppi sen ihan ekalla opetuskerralla. Muutenkin noiden karvakorvien päähän taitavat paremmin mennä eleet ja äänet kuin puhe. Vilppu on tajunnut nyt myös autohäkistä tulon yhteydessä odottaa tosi kiltisti istuen sitä että ovi avataan, hihna laitetaan ja annetaan lupa tulla, eikä ryntää suin päin kohti ovea heti kun takaluukku aukeaa. Loppujen lopuksi koulutus on tosi helppoa kun vain itse ymmärtää koiran logiikan. Esim. hihnan laitosta on tullut Vilpulle nyt jo merkki siitä että pääsee ulos, mikä on superkivaa. Viime päivinä innostuksissaan Vilppu on hihnaa laitettaessa pureskellut samalla käsiäni, mistä en tykkää. Olen kieltänyt puremisesta, mutta tänään keksinkin että jo hihnan laitto on sinänsä palkkio, eli jos hampaat tulivat esiin, hihna lähti kauemmas. Vasta kun suu pysyi kiinni ja koira istuma-asennossa, hihna napsahti kiinni. Tämä toimi heti.  Yksinkertaista, kun sen vaan itse tajuaa.

Ollaan nyt tehty Vilpun kanssa jo vähän pidempiä metsä"lenkkejä" niin, että Vilppu saa juosta vapaana.  Perjantaina eräällä lenkillä lähimaastossa onnistuimme kuitenkin menemään sellaiseen ryteikköön että minun piti ottaa koira kantoon, ja sen seurauksena pudotin taskustani noutajahihnan jonnekin maastoon. Mutaisena ja risujen raapimana en jaksanut palata etsimään hihnaa, vaan tilasin samana iltana uuden Ruistolan nettikaupasta. Tämä uusi on väriltään punainen, eikä maastonvihreä, kuten se hukkaamamme... Samalla tilasin fuksian värisen pillin, koska olen huomannut että myös nuo pillit tuppaavat katoamaan helposti...Tommi kuitenkin oli sitä mieltä tänään, että lähdetään vielä etsiskelemään hihnaa ja löytyihän se maastosta lopulta. No, eipä noita hihnoja vielä liiaksi ole kertynyt. :)

Eilen olimme Siipiveikon muutaman kasvatin, sekä Annan ja Villen mukana treenaamassa nomejuttuja. Tai Vilppu siis tietenkin lähinnä treenasi autossa odottelua, ja minä kouluttauduin tulevia koitoksia varten. Lopuksi Vilppu pääsi tutustumaan ihmisiin ja näkemään emäänsä Vimmaa. Tuntuivat äiti ja poika muistavan hyvin toisensa ja leikit lähtivät heti käyntiin. Totesin jälleen, kuinka villiviikari meillä onkaan, kun jouduin pelastelemaan Vilppua joka paikasta, ettei se hyppäisi kovin korkealta alas...



((Äidin ja pojan kohtaaminen. Yhdennäköisyys on erehtymätön!))

Vilppu on nyt siis 12,5 viikkoa ja viikonloppuna paino oli 6,8 kiloa. Viime torstaina Vilppu sai myös ekat rokotukset, ja eläinlääkäri tarkisti sen terveeksi koiraksi. Muutosta ulkonäössä tapahtuu koko ajan, ja myös vauvanturkki on alkanut lähteä isoissa tukoissa. Turkin käsittelyä ja harjaamista ollaankin treenattu nyt päivittäin. Vilpun hampaissa on jo niin paljon voimaa että eilen se sai kaluttua poronluusta vähän isomman palasen, ja tietysti nielaisi palan kokonaisena. Nyt ollaan vuorokausi jännitetty, tuleeko vatsanpuruja, tähän mennessä ei ainakaan...Varmuuden vuoksi ostettiin tänään tankoparsaa, jonka pitäisi auttaa tuomaan luunpala turvallisesti suoliston läpi. Toisaalta ymmärrän, että koiran kanssa kaikkea sattuu, eikä voi koko ajan huolestua, mutta vähän kyllä välillä hirvittää tuon villiviikarin tempaukset...


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Varistreeni numero yksi

Muutama päivä sitten muistuteltiin siis Vilpulle riistanhajua ensimmäisen kerran sitten kasvattajalla olon. Kyllä varis tuntui koiruutta kiinnostavan, ja haisteli innoissaan sitä, sekä vähän maistelikin siivestä. Kun varis oli viety takaisin pakkaseen seuraavaa kertaa odottelemaan, Vilppu vielä monta kertaa pihalla käydessään haisteli sitä kohtaa, jossa varis oli ollut. Riistaviettiä siis löytyy. 



Eilen otin Vilpun mukaani autoilemaan kun kävin seuraamassa Pirkan Nuuskujen taipparitreenejä Kangasalla. Vilpun "sukulaiskoira" Siipiveikon viime kesän pentueesta eli Voima opetteli siellä mm. ekaa kertaa jäljestämään kania. Taito, jota taippareissa tarvitaan tuntui olevan koiriin sisäänrakennettuna. Vilppu ei päässyt vielä seuraamaan varsinaisia treenejä, mutta otin sen ulos autosta metsään kävelemään ja tekemään istumis-, maahanmeno-, ja kontaktitreenejä sillä välin kun muut olivat kauempana. Autoilu on selvästi yhdistynyt myös Vilpun mielessä johonkin kivaan, ja ei malttaisi istua ja odottaa että autohäkin ovi avataan. Lisää malttitreeniä tähän siis, koska Vilppu pitää nostaa autosta vielä pitkän aikaa, ettei tule liian korkeaa hyppyä kehittyvälle luustolle ja nivelille. 

Meillä on "mukavasti" tässä pihapiirissä nyt monenlaista kulkijaa ja kulkuneuvoa, kun kaupunki tekee naapurustossamme katukunnostustöitä, ja vielä omassa taloyhtiössämme on pihatyöt kesken. Hyvää sosiaalistusta Vilpulle, kun aamuisella hihnakävelyllä pääsee näkemään esimerkiksi turvavarusteisia miehiä ja isoja kaivinkoneita (äänineen kaikkineen). Olemme nyt käyneet Vilpun kanssa aamuisin hihnakävelyllä ihan omassa pihapiirissämme. Hihnakävelyn treenaaminen on tärkeää, vaikka sitä ei varsinaisen liikunnan vuoksi vielä tehdäkään. Aluksi yleensä sujuu hienosti, mutta jonkin ajan päästä Vilppu väsähtää ja alkaa tempoa hihnassa joka suuntaan. Silloin on aika palata takaisin sisälle. 

Koulutusjutuista maahanmeno sujuu jo käsimerkin avustuksella, ei vielä pelkästä käskysanasta. Yritän muistaa myös aina vapauttaa Vilpun istumasta ja maahanmenosta "vapaa" -käskyllä, jotta ei tarvitsisi opettaa paikalla oloa erikseen, vaan koira jatkaisi kyseistä toimintoa niin kauan kunnes se vapautetaan siitä. Tokon perusasentoa ollaan harjoiteltu nyt toistaiseksi niin, että etenkin kun kutsun Vilpun ulkoa takaisin sisälle, käännyn itse niin päin että koira jää vasemmalle puolelleni ja pyydän sen sitten istumaan, sekä sanon "sivu".   Lisäksi Tommi on harjoitellut Vilpun kanssa seisomista seiso-käskyllä. Olemme jakaneet nämä opetettavat asiat niin että vain yksi opettaa yhtä asiaa, jotta Vilpun pää ei menisi liian sekaisin. 

Nyt voikin tulla blogiin hiukan päivitystaukoa, koska olen lähdössä perjantaina työreissuun ja olen kunnolla kotona vasta ensi viikon loppupuolella.  Lauantaina Tommillakin on ohjelmaa, ja vanhempani tulevat hoitamaan Vilppua päivällä. Saa nähdä, miten kestän eron pojusta kun niin kokonaisvaltaista tämä on nämä neljä viikkoa ollut. :) Ensi viikon jälkeen työkuviot kuitenkin helpottavat onneksi!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tahdon sulle olla hyvin hellä...

Meidän pojusta on nimittäin kuoriutunut ihan mieletön sylikoira viime aikoina. Mä jo pelkäsin, että jos Vilpusta ei tulekaan sellaista läheisyydestä pitävää tapausta, kun ensin viihtyi aika paljon itsekseen ja rimpuilikin, jos syliin otettiin. Nyt kuitenkin viime päivinä on aamurutiineihimme kuulunut hetki jossa Vilppu kaivautuu syliin, nuuskuttelee ja antaa pusuja jos vain saa mahdollisuuden. :) Aamulla siis erityisesti tykkää läheisyydestä, kun on ollut yön yksistään häkissä. Silloin kun olemme lattialla, Vilpulla on "pääsy" meihin, ja saa huomiotamme, kun taas sohvalla istuttaessa ei huomioida Vilppua. Ehkä tämä huomion säännöstely on osaltaan aiheuttanut sen, että käyttää hyväkseen ne hetket, kun meidän huomioon on mahdollisuus. Saadaan varmaan olla ihan tyytyväisiä, että me olemme Vilpun mielestä kiinnostavampia kuin esimerkiksi lelut, ja lelun kanssakin tulee yleensä syliin natustamaan. Hepulihetkinä tosin on parempi olla menemättä lattiatasolle, jollei halua irroitella naskalihampaita esimerkiksi hiuksistaan.


(( Mulla on uusi pupulelu! ))

Sohvalle tulo ollaan nyt lopulta saatu aika hyvin kitkettyä pois. Ongelmana oli enemmänkin, että Vilppu ei ollut moksiskaan murinasta, kielloista, huulesta nipistämisestä tai selätyksestä liittyen tähän sohva-asiaan. Ehkä piti enemmänkin voittona sitä että sai meiltä edes jonkinlaisen reaktion. Kun isännän ja emännän volyymit alkoivat nousta, todettiin että tämä ei toimi. Kokeilimmekin seuraavaksi melko extremeä keinoa, eli suihkautettiin suihkupullosta vettä kuonolle. Tätä keinoa ei tarvinnut käyttää kuin pari kertaa ja nyt Vilpun innostuessa hyppimään sohvaa kohti, pelkkä suihkupullon vilauttaminen toimii. Mietin kyllä jonkin aikaa, viitsitäänkö lähteä tuollaisiin keinoihin, mutta ei kai pelkkä vesi (verrattuna esim. sitruunamehuun tai etikkaan...) nyt kovin paha rangaistus ole...ja jos tosiaan pidetään tämä keino vain ääritilanteissa, ettei se koe inflaatiota. Yleisesti olen enemmän positiivisen vahvistamisen kannalla näissä koulutusasioissa, mutta uskon kyllä johtajuusajatteluunkin.

Ollaan ehditty taas tehdä kaikenlaista. Viikolla oltiin taas leikkimässä Nipsun kanssa Hervannassa, ja sinne matkattiin bussilla. Omistajana on hauska seurata ihmisten ilmeitä, kun katselevat pentua. On se niin suloinen!
Nipsu asuu omistajineen kerrostalossa, ja Vilpulla kävikin vahinko, kun etsi turhaan nurmikkoa parvekkeelta, enkä ehtinyt ajoissa lähteä viemään sitä pihalle. Mutta tämä kertoo vain, että poju on oppinut mihin asiat kuuluu tehdä. Tällä viikolla on tullut ainoastaan muutama pissa sisälle, ja nekin oikeastaan vahingossa. Perjantaina ja lauantaina oli 4-5 tuntia yksin kotona, eikä palatessamme ollut yhtään asioita tehty sisälle!

                                                  (( Painikaverit vauhdissa ))

Eilen käytiin Citymarketin pihalla ihmettelemässä ja saatiin taas olla Vilpusta niin ylpeitä, kun se otti hienosti kontaktia meihin vaikka ärsykkeitä oli vaikka kuinka. Meitä kävi katsomassa myös kehitysvammainen nuori nainen äitinsä kanssa, ja oli mukava seurata kuinka hyvä mieli heille tuli, kun saivat tutustua Vilppuun.

                              (( Vilppu ja "iskä" treenaavat istumista ja kontaktia))

Tänään käytiin Kaukajärvellä lammen rannassa kävelyllä. Vilpun teki hurjasti mieli mennä veteen ja menikin puoliksi kastautumaan, vaikka oli se aika jännää. Sai palkaksi tietysti hurjasti kehuja. Harjoiteltiin myös ohikulkevien koirien huomioimattomuutta, sekä luoksetuloja pitkällä matkalla ja ne menivät hienosti.

                              (( Uskaltaiskohan kurkottaa tonne veteen! ))

                           (( Mä uskalsin veteen! Saanko nyt sitä tonnikalaa?))

 Ennen lähtöä tapahtui kuitenkin pieni takaisku; Vilppu löysi maasta syödyn purkan. Menin vähän paniikkiin (ksylitoli on vaarallista, äkkiä pois purkka) ja huudahdin "jätä" -käskyn, joka on siis yleensä toiminut esim. maassa lojuvien roskien suhteen hienosti. Tällä kertaa Vilppu kuitenkin ilmeisesti reagoi paniikkiini ja juoksi purkka suussaan kauemmas. Tommi yritti mennä ottamaan purkkaa, mutta Vilppu ehti nielaista sen. Automatkalla kotiin pohdittiin, mitäs nyt tehdään. Ei huvittanut alkaa oksettamaan pientä pentua suolalla, joten annettiin Vilpulle raaka kananmuna. Toissa viikolla kokeiltiin tätä, kun Tommi on kotona tottunut antamaan koirille joskus kananmunaa proteiinien takia, ja se sai aikaan oksennusreaktion. :D Nyt kuitenkaan oksennusta ei tullut. Ne jotka tuntevat minut, tiedätte että soitto eläinlääkäripäivystykseen oli pieni hinta siitä mielenrauhasta. Sieltä todettiin ettei yksi syöty purkka todennäköisesti aiheuta myrkytysoireita, mutta käskettiin kuitenkin syöttämään Vilpulle ruoan mukana sokerivettä ja näin tehtiinkin. Vilppu ei purkasta ainakaan toistaiseksi ole ollut moksiskaan, toivottavasti se tulee kakan mukana ulos normaalisti.