maanantai 28. toukokuuta 2012

Miten opetat koiran hyppäämään sohvalle...

Edelleen suurin haaste Vilpun kanssa, josta neuvotellaan lähes joka ilta, on sohvalle tuleminen tai siis tulematta jättäminen pikemminkin. Vilppu vaatii huomiota meiltä kun istumme sohvalla, ja nostaa tassut sohvan reunalle, josta sitä kielletään, nostetaan tassut alas ja ollaan taas huomioimatta. Tätä seuraa Vilpulta muutama kimeä haukahdus ja murahdus ja koko episodi uusiutuu yleensä niin kauan, että nostamme Vilpun kaikessa hiljaisuudessa häkkiinsä. Yritimme yhtenä iltana myös sellaista taktiikkaa, että poistuimme olohuoneesta työhuoneeseen heti kun Vilppu ei totellut kieltoa. Tämän siis oli tarkoitus olla "laumasta erottaminen" ja siinä mielessä rangaistus, mutta siitä seurasi melko huvittava episodi, jossa palatessamme olohuoneeseen löysimme koiran seisomasta sohvalta oikein tyytyväisenä tutkimasta sipsikipon sisältöä...Vilppu oli ottanut ilmeisesti kovat vauhdit eteisestä ja loikannut sohvalle, kun emme olleet kieltämässä. :D 

Koulutusjutuissa tällä viikolla on vuorossa maahanmeno, joka onkin vaikeampi kuin istuminen. Istuminen on alkanut sujua jo niin monissa tilanteissa, että uskallettiin alkaa harjoittelemaan maahanmenoa. Sitä harjoitellaan niin, että seisovasta asennosta etujalat menisivät ensin maahan ja sitten peppu. Namilla houkutellen Vilppu tuntuisi tajuavan mistä on kyse, mutta vielä menee varmaan muutama päivä ennen kuin käsky yhdistyy tuohon toimintoon. Ollaan harjoiteltu myös namihakua nurmikolla ja sisällä matolla. Riistatreenijuttuja saatte vielä odottaa, koska meillä oli aika vauhdikas viikonloppu ja variksen sulatus unohtui. Nyt olen kuitenkin huomannut, että Vilppu tuo mielellään mulle tavaroita, esimerkiksi uuden "lelunsa" tyhjän muovisen juomapullon kanssa tulee mielellään melkein syliin asti näyttämään aarretta. Lupaisi hyvää sen kannalta, että kohta voidaan alkaa harjoitella daminkin kanssa.

Ollaan oltu aika ylpeitä Vilpusta, kun tietyt koulutetut asiat, kuten ruokakupin odottaminen ja luvan odottaminen ovesta menemiseen sujuvat, vaikka paikalla olisi häiriöitä, kuten toisia koiria tai oltaisiin vieraassa paikassa. Lauantaina saimme kyläilemään Tommin siskon koiransa Ansun kanssa, ja leikit menivät taas hienosti. Vilppu otti myös Ansusta mallia ja rauhoittui pensaan alle lepäilemään leikkien päätteeksi.


Kuvan copyright: Tiina Närvänen

Sunnuntaina tehtiin vähän pidempi automatka Urjalaan ja kyläiltiin vanhempieni luona, sekä myös Tommin isän ja siskon luona. Vilppu oli suvereenisti kummassakin paikassa heti kuin kotonaan ja tutustui paikkoihin oma-aloitteisesti... Saisi kyllä olla useampi silmäpari meillä omistajilla, kun vahtii ettei Vilppu ehdi mihinkään vaaralliseen paikkaan. Tommin isän luona on Ansun lisäksi toinenkin koira, Lilli, joka on lähes 2-vuotias ajokoira. Lilli on leikkisä koira, joka suhtautui Vilppuun välillä äidillisin, välillä kaverillisin ottein. Onneksi Lilli on myös tosi fiksu koira sen suhteen ettei leikkinyt pennun kanssa liian rajusti. Meistä oli mukavaa että koirat ainakin nyt tulivat toimeen keskenään, että on sitten potentiaalinen hoitopaikka vilpertille tarvittaessa. Ei välttämättä kuitenkaan silloin kun Lillillä tai Ansulla on juoksut. Vilppu leikki nimittäin kovasti jo isoa poikaa siinä suhteessa, mutta se taisi vanhempia tyttöjä lähinnä huvittaa.

Kuvan copyright: Tiina Närvänen

Kuvan copyright: Tiina Närvänen

Painoa kaverilla on nyt noin 5,2 kiloa ja paino onkin kehittynyt mallikkaasti sellaisen käyrän mukaan, jossa painoa seurataan isä Gunnerin aikuispainoon verraten. Taulukko löytyy Salme Mujusen pentukirjasta. Korkeutta ei olla muistettu nyt mitata, mutta sitäkin on varmaan tullut lisää. Possunkorvissa ei enää kauaa nokka tuhise, eikä naudannahkainen herkkutikku kestä muutamaa minuuttia kauempaa Vilpun käsittelyssä. Kohta voisi varmaan yrittää tarjota sille jotakin putkiluitakin kaluttavaksi. Kynsienleikkuuoperaatio on suoritettu kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla se on sujunut hienosti.

torstai 24. toukokuuta 2012

I-ha-nat vieraat ihmiset!

Otsikon mukaisesti olemme huomanneet että Vilpun mielestä parasta maailmassa on mennä tervehtimään uusia ihmisiä. Tämä on varmaan sekä hyvä että huono juttu. Hyvä siksi, että ei ainakaan pelkää eri näköisiä ihmisiä. Huono siksi, että lupa tervehtimiseen pitäisi kyllä tulla ensin meiltä. Tottakai Vilppu on vasta vauva, eikä siltä voikaan odottaa tottelemista kaikissa tilanteissa. Itse pitäisi vaan olla tarkempi ja estää potentiaaliset karkaustilanteet. Eilen tapahtui episodi takapihallamme, jossa en ehtinyt ennakoida ja Vilppu juoksi suoraan tervehtimään naapuriamme tämän pihalle kuulematta pilliä tai luoksetulokutsua. Naapuri tietenkin heti alkoi lällyttämään Vilppua ja silittelemään sitä, eli koiruus sai palkan karkaamisestaan. :/ Tänään harjoiteltiin vastaavassa tilanteessa, kun toinen naapurimme käveli pihan perällä ja olisi halunnut tulla katsomaan Vilppua. Ehdin napata koiruuden syliini ja menimme sillä tavoin moikkaamaan. Pyysin naapuria vielä mukaan harjoitteluun, ja hän odotti Vilpun kanssa pihan perällä huomioimatta koiraa, kun minä menin takaisin terassillemme, hain supernamit ja pillin. Ensimmäisestä luoksetulovihellyksestä Vilppu vain jähmettyi paikalleen katselemaan minua, ja toisesta otti harkitsevan askeleen minua kohti. Kannustettuna kolmas vihellys toimi ja palkaksi tuli jackpotti supernameja. Toivottavasti nyt nämä onnistumiset tuottaisivat tulosta, ettei tarvitsisi  hihnassa pitää aina tuossa omalla pihalla. Naapurikin tuntui ymmärtävän jutun juonen. :) Tollerista usein sanotaan ettei se välttämättä välitä lauman ulkopuolisista ihmisistä, joten saa nähdä jääkö tällainen ominaisuus kasvun myötä Vilpunkin luonteesta pois, vai onko se pysyvää laatua.

Tiistaina meillä olivat kylässä Nipsu -tolleri Mirjamin ja Kallen kanssa. Nipsun ja Vilpun leikit menivät tosi hyvin yksiin, vaikka Nipsu oli jo noin puolet Vilppua isompi ja ikääkin tasan puolet enemmän. Mukavat painit saivat kaverukset aikaiseksi, eikä juurikaan tarvinnut mennä väliin erotuomariksi. Ensi viikolla teemmekin Vilpun kanssa retken puolestaan Hervantaan Nipsun asuinseuduille. Lisää kuvia leikeistä Nipsun blogissa.



Koulutuksessa edetään varmoin askelin. Vilppu on edennyt ruokakupin odottelussa jo niin pitkälle, että peruuttelee itse kun kuppi laskeutuu maahan eikä aina edes tajua ensimmäisestä "vapaa" käskystä, että lupa mennä ottamaan on nyt myönnetty. Ollaan harjoiteltu nyt myös jätä -käskyä kahdella namilla niin, että kun katse siirtyy lattialla olevasta namista pois (yleensä ottaa kontaktia automaattisesti minuun), tulee toinen nami palkaksi toisesta kädestä. Vilpun lempipaikaksi on nyt tullut työhuoneen lipaston alusta, jonne se menee nukkumaan mielellään aina jos huoneen ovi vain on auki. Harmi kyllä, tuo nukkumapaikka taitaa olla kohta liian pieni kasvavalle kaverille. 9-viikkoismitat otetaan lauantaina, joten sitten nähdään kuinka paljon on tullut painoa ja korkeutta tällä viikolla.


Viikonloppuna olisi tarkoitus myös sulattaa pakkasesta varis, joka saatiin kasvattajilta mukaan ja muistuttaa Vilppua vähän riistasta. Eilen se kyllä kantoi minulle nurmikolta harakansulan, jota olisi mielellään mussuttanut kauemmankin, joten en usko että ainakaan mitään hyi -reaktiota tulee varikseen. 



tiistai 22. toukokuuta 2012

Kivoja kavereita

Viime päivien aikana Vilppu on saanut tutustua koirakavereihin. Sunnuntaina olimme ensin käymässä kummipoikani Roopen perheen luona, jossa koiran virkaa täyttää länsiylämaanterrieri Lumi. Lumi olisi kovasti halunnut heti leikkiä Vilpun kanssa, vaikka meidän pojua hiukan ujostutti. Ehkä oli myös meiltä pieni moka järjestää nämä ekat koiratreffit oudossa paikassa. Onneksi Vilppu kuitenkin pian rohkaistui ja lähti leikkiin mukaan. Samalla sosiaalistuttiin muuten trampoliinilla pomppiviin lapsiin!



Eilen luonamme pistäytyivät Jenni ja Vala (Siipiveikon Piiput Kuumina). Vala oli tosi kiva leikkitäti Vilpulle. Siltä löytyi huomattavasti kärsivällisyyttä pentua kohtaan ja leikki tosi nätisti Vilpun kanssa. Vilpulle iso punainen koira oli ilmeisesti tutumpi, koska nyt ei ujostuttanut yhtään, etsipä se jopa maitobaaria Valan mahan alta. :D

                                          Copyright Jenni Kukkola

Tänään meille poikkeavat Nipsu -tyttönen omistajineen. Nipsu on myös tolleri, ja ikää on kuukausi Vilppua enemmän, joten voisi kuvitella että leikit menisivät hyvin yksiin. Saapa nähdä! Ollaan Nipsun omistajan Mirjamin kanssa jo kirjoiteltu pitkään meilejä koiramaisista asioista ja jaettu pentuarkea ja juhlaa sähköpostitse, joten on tosi kiva päästä tapaamaan myös oikeasti. Näistä treffeistä sitten ensi kerralla enemmän.

Lupasin viimeksi myös kertoa lauantain retkestämme agilitykisoihin. Kävimme siis Hakametsän hiekkakentällä agilitykisoja katsomassa. Paikalla oli jos jonkinlaista uutta; monenlaisia koiria, ihmisiä, ääniä ja hajuja. Mietimme aluksi, oliko tutustuminen tuollaiseen tapahtumaan vähän liikaa Vilpulle, mutta tosi nopeasti poju selvisi alkujännityksestä. Vilppu sai tavata myös Ninan ja Teron ja haistella vähän paria muuta paikalle sosiaalistumaan tuotua pentua. Muuten yritimme pitää Vilpun huomiota myös meissä (Piltti -purkki on edelleen kova sana tähän...) ja menimme välillä rauhoittumaan kauemmas kentästä olevalle niitylle. Siellä oli myöskin pieni lätäkkö, johon meidän tuleva vesipeto uskaltautuikin heti vähän pulikoimaan...Aito tolleri!



(( Bongaa taustalla olevat sorsat! :))

Koulutuksessa tällä viikolla on edetty pidentämään odotusaikaa ruokakupilla ja ovesta pääsemiseen. Ilmeisesti koiraportista kulkeminen on sinänsä jo palkitsevaa, koska niin helposti luvan odottaminen käy. Istumista on otettu myös ulkona omalla pihalla. Kosketuskeppijutun Vilppu on aika hyvin tajunnut, ja myös häkkiin menoa on otettu naksuttimen kanssa. Hienosti Vilppu jo tarjoaa oma-aloitteisesti kontaktia ja istumista, jos ei keksi miten saisi jonkun kivan jutun itselleen.

Haasteena ovat edelleen punteissa/säärissä roikkuminen ja käsien näykkiminen, lähinnä vain pentuhepuleiden aikana tosin. Nyt Vilppu on alkanut myös laajentaa kotipihalla aluetta, johon uskaltaa itsenäisesti mennä. Naapurin kukkamaa on erityisen mielenkiintoinen ja sieltä ei kutsumalla tule pois. Ei haluttaisi kuitenkaan pilata luoksetulokutsua, vaan yleensä haetaan pois huonoista paikoista, mutta sekin kyllä vaikeutuu koko ajan kun kaveri keksii että nytpä kannattaa juosta karkuun...eli miten muuttua ympäristöä kiinnostavammaksi, siinäpä pulma. Pari päivää Vilppu on nyt ollut aamupäivän yksin kotona rajatulla alueella. Tänään kun tulin kotiin, huomasin että Vilppu oli keksinyt, miten peilikaapin ovi avataan ja pujahtikin minua vastaan kaapista. Onneksi ehdin siirtää juuri eilen kaapin pohjalta kenkälankit ym. mielenkiintoiset korkealle...


lauantai 19. toukokuuta 2012

Autoajelulla

Eilen oltiin Vilpun kanssa ekaa kertaa autoajelulla sitten viime viikon kun haettiin poju kotiin. Vilpulla on autossa meidän itse tuunaama puusta ja alumiinista tehty kuljetushäkki. Valmiina tulevat kohtuuhintaiset mallit kun eivät yllättäen sopineetkaan meidän tila-autoon... Vilppu viihtyi hienosti autossa, kun häkkiin laitettiin mukaan possunkorva. Ei inahdustakaan kuulunut koko matkan aikana, kun kävimme Pirkkalassa ostoksilla. Paluumatkalla poikkesimme Hatanpään arboretumilla, ja kävimme myös Pyhäjärven rannassa katsomassa.  Rantaan johtivat portaat joita Vilppu kannettiin sylissä alas, mutta ylöspäin pääsi kipuamaan itse. Kiipesikin kuin vanha tekijä eivätkä raput olleet mitenkään outo juttu. Ei myöskään rannassa kulkenut kaljatölkkimies, jonka kanssa meidän vilpertti oli heti menossa tekemään lähempää tuttavuutta. Tuli kuitenkin nopeasti luokse kun kutsuttiin ettei opi että kaikkia ihmisiä voi aina tervehtiä.

(( Tässä opetellaan rentoutumista hepulikohtauksen jälkeen isännän sylissä.))

Me ollaan oltu aivan ihmeissään siitä, mitä kaikkea voi fiksu tollerinpentu viikossa oppia. Tässä vähän listaa:
- kontaktin ottaminen (koko ajan enemmän ja eri tilanteissa)
- istuminen käskystä sisällä eri tilanteissa ja vaihtelevalla menestyksellä omassa pihassa
- ruokakupin, häkin oven, ulko-oven avaamisen odottaminen (istu - käsky, pari sekuntia odotusta ja vapaa -käsky)
- rauhoittuminen syliin (ekat illat oli kovaa taistelua, mutta tänään nukahti jo muutamassa minuutissa)
- come and go -leikki - vieritetään nami muutaman metrin päähän lattialla, käsketään "mene", ja kun löytää namin, naksautetaan; kutsutaan (tarvittaessa) ja kun kääntyy itseen päin, klikkaus ja nami kun tulee luo

Luoksetulonhan Vilppu jo osasi meille tullessaan. Ollaan yritetty palkita luoksetulosta nyt myös paitsi namilla, myös vinkulelulla, jotta ei muututtaisi ihan pelkiksi namiautomaateiksi. Kieltosanoista tuhahtaen sanottu "höh" tuntuu tehoavan, esimerkiksi jos vinkuu sylissä tai häkissä. Puntteihin tarraamista ei olla vielä saatu kokonaan sammutettua, mutta eiköhän se siitä; kertoo kai vaan siitä että meidän koiralla on saalisviettiä!

Perustottelevaisuuden lisäksi ollaan luotu pohjaa noutamistreenille siten, että ollaan kehuttu paljon kaiken kantamisesta ja kun tulee oma-aloitteisesti kantamansa esineen kanssa luo, on silitelty ja kehuttu paljon ottamatta esinettä pois. Varsinaista harjoittelua damin kanssa ei olla vielä otettu, ja luulen että odotetaan vielä hetki ennen kuin kaivetaan dami esiin. Ollaan ajateltu, että parempi odottaa kuin että Vilppu oppisi asiat väärin. Yritetään siis ensin rakentaa yhteistyötä ja sitä, että ohjaajan luokse on superkiva tulla, ennen kuin yritetään damin kanssa. Leluista kivoimpia ovat olleet kaikki muut kuin varsinaiset lelut. Vanhempani kävivät sunnuntaina katsomassa Vilppua ja toivat vara-mattoja, jotka sitten jäivät kasaan tuohon olohuoneeseen, ja yllättäen se olikin Vilpun mielestä huippujuttu ja jaksoi peuhata kasassa monta päivää. Nyt mattokasa on "jäähyllä", että se ei muutu tylsäksi. Mattokasan tilalla on olutlaatikon kuoret, ja Vilppu näyttää aika huvittavalta työntäessään päänsä laatikkoon ja tepastellessaan edes takaisin laatikko päässään.



Sosiaalistamisjuttuja ei ole tarvinnut sen kummemmin keksiä. Eilen ulkoillessa nähtiin mm. potkulautailevia poikia, bussi ja rekka, pyöräilijöitä ja erinäköisiä lenkkeilijöitä. Meidän talon edestä kun kätevästi menee pyörä- ja kävelytie. Mitäköhän kaikkea ensi viikon aikana jo opitaan! Tänäänkin on tapahtunut jo paljon, kun käytiin Hakametsän jäähallilla ihmettelemässä agilitykisoja, mutta siitä ehkä ensi kerralla enemmän.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Eskarilainen

Firstly, some greetings in English if Gunner's owner Ute is visiting the blog. Gunner and Vimma's puppy Vilppu has now been with us for five days and he is absolutely adorable. We of course think he is the best puppy in the world. He learns everything very quickly, is quite obedient and very brave toward new things. We will do our best to help him become as fine a hunting-dog as his dad is! :)


(( Näin hienosti otan jo kontaktia! ))


Nyt kun Vilppu on ehtinyt kotiutua kunnolla ollaan alettu treenailla sen kanssa erilaisia pieniä juttuja, leikin varjolla tietysti ja vain muutaman minuutin kerrallaan. Vilpun päivärytmi on nyt sellainen, että se heräilee puoli seitsemän, seitsemän aikaan, käytetään tietysti ensin pissalla ulkona ja sitten touhuilee omiaan kun teemme aamutoimia ja sen kuivanappulat ovat likoamassa. Seitsemän jälkeen tulee aamuruoka ja ruokakupilla on treenattu vähän vaihdellen luoksetuloa pillillä, sekä istumista muutamia sekunteja ruoan antajaa silmiin tapittaen ennen kuin kuppi laskeutuu eteen. Eli näitä kahta ei olla vielä treenattu samalla kertaa, ettei ruokailusta tulisi turhan monimutkaista asiaa. Nyt kun ruoka alkaa maistua ja kuppi tyhjentyy yleensä kokonaan, voi tuota malttiakin jo treenata paremmin.


((Tässä vähän vauhdikkaampi kuva. Kuvattava on liikkuvaista sorttia, joten valokuvaussessioihin vaaditaan yleensä kuvaaja ja kuvaajan apuri, joka uunottaa Vilppua erilaisiin asentoihin. ))


Sen jälkeen on vähän leikkimistä ja pihalla käyntiä, ja yleensä Vilpun akku loppuu viimeistään yhdeksän maissa. Sitten Vilppu on häkissä latautumassa muutaman tunnin. Samanlainen lepojakso on myös iltapäivällä. Muuten jos väsyttää (esim iltaisin ennen nukkumaan menoa), nukkuu joko sohvan edustaa vasten mahdollisimman lähellä meitä (kun sohvalle ei saa tulla), tai sitten häkin sivussa lipaston ja häkin välissä. Iltapäiväohjelmaan kuuluu yleensä muutama treenituokio, leikkimistä, ulkoilua pihalla ja omaa itsenäistä touhuamistaan. Kolmannen ruuan saa viiden jälkeen ja viimeisen kymmenen maissa. Tänään käytiin jo läheisessä metsässä vähän tutustumassa. Vilppu pysyttäytyi hienosti ihan lähellä minua ja sai palkaksi nuolla lasten Pilttiä (kana+kasvikset) suoraan purkista (vinkki tähän supernamiin luettiin muistaakseni tästä pentukirjasta, joka saatiin jouluna Nelliltä, Ninalta ja Terolta)


(( Vilppu tykkää ulkona maiskutella pensaiden juurella olevaa kuorikatetta, sekä erityisesti naapurin mummon puskien juurelta löytyvää hevosenkakkaa...))

Muuta koulutusta ollaan otettu tähän mennessä helppoja kontakteja naksuttimella (namit mun kädessä, jos katsoo silmiin, naksautetaan ja saa namin), sekä vähän istumista myös naksuttimella. Rauhoittumista syliin on harjoiteltu joka ilta, ja tänään sain Vilpun ekan kerran nukahtamaan syliini rauhoittumishetken päätteeksi. Vastaanhangoitteluaika lyhenee kerta kerralta. :) Luoksetulo on edelleen aika vahva, mutta hetki, jolloin puhaltaa luoksetulopillin tai kutsuu nimellä, pitää valita tarkkaan. Jos Vilppu sattuu olemaan esimerkiksi kaivuutyömaallaan takapihan pensaan juurella, ei kannata huutaa vaan ainoastaan käydä hakemassa se pois. Ulkona on selkeästi kivempaa kuin sisällä, ja ollaan yritetty saada sisälle tuleminen mukavaksi antamalla aina joskus nami kun kutsutaan sitä avoimen oven sisäpuolelta. Ensi viikolla voisi sitten jo alkaa harjoitella luvan pyytämistä ovesta ulos menemiseen. Vähän poju on myös protestoinut, erityisesti jos ei saa huomiota kun sitä pyytää. Se onkin meidän omistajien kannalta haaste, että muistaa olla huomioimatta pentua silloin kun se sitä vaatii. Koiruuden viretilan seuraaminen näyttää olevan avain myös oppimiseen ja onnistuneisiin koulutushetkiin.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Imuri on hui!

Pari ekaa päivää Vilpun kanssa ovat menneet hienosti. Poju ei juuri itkeskele ikäväänsä, rauhoittuu tarvittaessa häkkiin kuin vanha tekijä ja oppii tosi nopeasti. Oheisessa kuvassa Vilppu relaa häkissään. Paras paikka ei suinkaan ole pedissä, vaan pedin ja häkin reunan välissä.


Muutama jännä juttu on tullut koettua, niistä ensimmäinen oli pihalla menneet kottikärryt joille piti jopa haukahtaa mun sylistä muutama kerta varmuuden vuoksi. Toinen oli tänään, kun esiteltiin Vilpulle imuria. Sekin muuttui ihan kivaksi, kun sai nameja menemällä tekemään tuttavuutta sen kanssa. Parhaaksi sallituksi herkuksi on osoittautunut possunkorva, jota kanniskelemalla saa myös emännän ja isännän kehumaan yhteen ääneen.



Punnittiin myös poju tänään, ja se painaa nyt 3,7 kg. Vilppu saa pääravinnoksi Bozita Roburia, ja ruoka on alkanutkin maistua paremmin ensimmäisen päivän jälkeen, etenkin kun sen joukkoon laitetaan vähän peuran jauhelihaa. Myös juustonamit ja natural menu -koirannamit puolitettuina ovat herkkuja. Vilppu on alkanut myös keksiä, miksi tuolla takapihalla koko ajan rampataan ja asiat tulevat hienosti lähes aina ulos. Ei olla pidetty sanomalehtiä sisällä lattioilla ollenkaan, vaan meillä on huonot matot joilta pissat tarvittaessa siivotaan.
Takapihalta tulon yhteydessä pyyhitään aina tassut, ja sitä ensin protestoi kiemurtelemalla, mutta nyt jo sekin on tuttu juttu. Toisaalta Vilppu oppii nopeasti myös ei-haluttuja asioita. Esimerkiksi häkin oven sulkeminen saa aikaan protestin ja pomppukohtauksen, kun tietää että joutuu olemaan vähän aikaa jäähyllä jos meno on ollut liian hurjaa. Täytyypä pelata sen kanssa vähän Crate Gameseja ensi viikolla, jos häkki muuttuisi kivemmaksi. Kiitos vain Nina dvd:n lainasta!


perjantai 11. toukokuuta 2012

Se joka sanoi ettei onnea voi ostaa...

unohti koiranpennut! Olemme siis saaneet onnellisesti uuden perheenjäsenen kotiin. Vastuu pienestä suloisesta tollerinalusta on nyt pääosin meidän, vaikka kasvattajat Anna ja Ville ovatkin mukana joka käänteessä. Vilppu tuli meille sijoitusurokseksi, eli sitä on tarkoitus myöhemmin käyttää jalostukseen kahdelle pentueelle, jos siitä kasvaa oikein hieno koiruus. Vilpulle tehtiin vielä kasvattajien luona pentutesti, jossa todettiin se, minkä me jo tiesimme: kyseessä on aivan superpentu. Toki sellainen, jolla on myös omaa tahtoa, ja joka vaatii meiltä sopivasti sääntöjä, johdonmukaisuutta ja johtajuutta. Vilpun parhaita puolia ovat sen uteliaisuus ja avoimuus kaikelle uudelle, sekä se, että Vilppu pitää ihmisistä ja on halukas yhteistyöhön.





Kotimatka autossa meni hyvin, vaikka selvästi Vilppua vähän jännitti uusi tilanne. Oli ihana huomata, että pikkuinen haki minusta turvaa. Kotona tutustuttiin paikkoihin sisällä ja ulkona ja sitten otettiin oikein pitkät unet omassa häkissä. Kaikeksi onneksi Vilppu on tottunut olemaan häkissä jo kasvattajalla, eikä protestoinut sitä lainkaan myöskään meillä. Saa nähdä muuttuuko tilanne kunhan toteaa, että meillä on muuten turvallista.

Vilppu osaa jo hienosti tulla luokse kun sitä kutsutaan omalla nimellä tai pillillä. Tätä tullaan vahvistamaan tosi paljon jo heti ensimmäisistä päivistä. Myös siitä pidetään alusta lähtien kiinni, että sohvalle ei ole koiralla asiaa. Kun Vilppu nostaa etutassut sohvalle, tulee nopea kielto ja tassut siirretään maahan. Hampaitaan pentunen käyttelee aika tehokkaasti ja mielellään testaa, kuinka kovaa meidän käsiä voi purra. Onneksi yhdestä kiellosta lopettaa. Jos alkaa roikkumaan punteissa, lähdetään me eri huoneeseen ja jätetään Vilppu rauhoittumaan hetkeksi yksinään. Sallittua purtavaa on tarjolla possunkorvasta pajunoksiin, ja yritetäänkin ohjata hampaita niihin.

Saa nähdä miten eka yö menee, olen suunnitellut nukkuvani olohuoneen lattialla muutaman ensimmäisen yön Vilpun kanssa, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi ja leimautuisi minuun. :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Pentu tulee -olenko valmis?

Lupasin viimeksi pohtia vähän sitä, millaisia kokemuksia minulla on koiramaailmaan ja -harrastukseen tulosta. Ajattelin, että tästä voisi joskus olla hyötyä jollekin, joka pohtii koiran hankintaa. Toisaalta tutkijan ammattini vuoksi tykkään myös analysoida asioita perinpohjaisesti. :) Tässä siis listaa:

1. Rodun valinta.  Tässä koirakirjoista ei juuri ollut apua. Paras keino oli tutustua eri rotuisiin koiriin esim. haastattelemalla niiden omistajia. Vaikeutena tässä on tietysti se, jos ei satu tuntemaan paljon koiraihmisiä etukäteen. Huippua on, jos sattuu saamaan tietyn rotuisen koiran vaikka hoitoon joksikin aikaa, kuten meille kävi. ;) Rotujärjestöjen nettisivut olivat myös hyödyllisiä, ja erityisesti Jalostuksen tavoiteohjelmista (JTO) saa yllättävän paljon tietoa roduista. Me tehtiin rotua mietittäessä myös lista ominaisuuksista, joita koirallamme haluaisimme olevan. Sitten pisteytimme näitä asioita tärkeysjärjestykseen, koska täydellistä rotua ja yksilöä ei varmaan ole olemassakaan, vaan joitakin kompromisseja pitää tehdä.

2. Tiedonhankinta. Kun rotu oli valittu, seurasi armoton tiedon metsästäminen rotujärjestön ja harrastajien nettisivujen, blogien, kirjojen ym. kautta. Lukemistani koirakirjoista sitten arvioita ehkä myöhemmin täällä blogissa. Oli jännää huomata, miten aluksi heprealta vaikuttava harrastajien kieli (esim. NOMEn ((noutajien rodunomainen metsästyskoe)) termit, kuten markkeeraus, linja, damit jne.) alkoi pikku hiljaa vaikuttaa ihan ymmärrettävältä. Tässä vaiheessa otin myös ekat yhteydet kasvattajiin rotujärjestön kasvattajalistan kautta ja kävimme tapaamassa muutamaa kasvattajaa. Tiedon karttuessa kriteerit omalle pennulle alkoivat selkiytyä ja rima alkoi nousta sen suhteen, millaisesta yhdistelmästä pentua mietittiin.

3. Tapahtumat. Vaikka mikä tahansa harrastuspiiri on väkisin hiukan sisäänpäinlämpiävä, rohkaisin mieleni ja tuppauduin yksin tai mieheni kanssa erilaisiin tapahtumiin, kuten valmennuspäivään, kimppatreeneihin ja tokokokeisiin sivustaseuraajaksi. Tästä on ollut tosi paljon hyötyä, ja tietoa on karttunut eri tavalla kuin kirjoista lukemalla. Kuka olisi voinut arvata että vielä löydän itseni kiikuttamasta kuolleita variksia metsään intoa puhkuen? Näin kuitenkin on todistettavasti tapahtunut. :) Samalla tapahtumissa käyminen on lievittänyt oman koiran odottamisen tuskaa.

4. Ihmiset. Minulla on onneksi työkaverina koiraekspertti Nina, joka on toiminut kyllä varsinaisena "kummina" tässä koiraharrastuksen aloittamisessa; jakanut tietoa, antanut koiransa lainaan (ja vielä sattumalta pahimmalla syksyn kurakelillä, jotta todella näkee mitä on odotettavissa ;), kantanut koirakirjoja luettavaksi, ja ennen kaikkea jaksanut väsymättä puhua koirajuttuja kanssani kahvi- ja lounastauoilla. :) Olen myös tutustunut Siipiveikon kasvattien omistajiin, kuten jo alkuvaiheessa Jenniin ja myöhemmin muihinkin. On tuntunut hienolta tulla mukaan heidän porukkaansa. Kasvattajat Anna ja Ville ovat myös olleet hyvänä tukena jo tähän asti, ja varmasti jatkossakin.

Katsotaan nyt, miten hyvin tämä valmistautuminen sitten auttaa, kun kotona on se oma pentu, josta pitäisi tehdä kunnon koirakansalainen! Viime päivät on ollut sellainen pikku paniikki että osataanko nyt varmasti, kun tietoa on niin paljon ja monenlaista. Onneksi Tommi yrittää pitää järjen ääntä kuuluvissa, ja jalkoja maassa minunkin puolestani! Ensi kerralla toivottavasti kirjoittelenkin sitten jo Vilpun kotiutumisesta.


maanantai 7. toukokuuta 2012

Good things come to those who wait...

Tästä se lähtee, nimittäin kirjoittajan eka blogikirjoitus ikinä. Olen jo muutamia vuosia harkinnut omaa blogia, mutta vasta koiramaailmaan paremmin tutustuttuani sellaiselle löytyi aihe. Ja se aihe on meille neljän päivän kuluttua kotiutuva tollerinpentu Vilppu. Tässä kirjoituksessa ajattelin vähän kertoa tapahtumien taustoja.

Olen pienestä asti ollut eläinrakas ihminen. Monien asioiden takia vanhempani eivät kuitenkaan suostuneet toistuviin pyyntöihin saada omaa koiraa. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että he olivat tosi fiksuja, kun eivät antaneet periksi. Koirasta huolehtiminen kun ei voi olla pelkästään yhden perheenjäsenen, saati lapsen vastuulla. Muutettuani noin kymmenen vuotta sitten opiskelemaan haave tuntui jo olevan lähempänä, mutta vaihto-opiskelu ulkomailla ja pienissä kerrostaloasunnoissa asuminen kuitenkin esti vielä aikeeni. Mieheni Tommi pitää myös koirista, mutta hänellä on myös kokemusta niiden vaatimista elinolosuhteista, ajasta ja vaivasta. Nyt kuitenkin asumme rivitalossa ja elämänrytmi on sen verran vakiintunut, että viime syksynä päätimme yhdessä aloittaa koiranhankintaprosessin.

Miten sitten päädyimme novascotiannoutajaan? Aluksi kriteerimme oli, että haluaisimme ottaa jonkin metsästysrodun, koska Tommi harrastaa metsästystä ja toivoi koirasta siihen kaveria. Itse en niin paljon tuntenut koiraharrastuksia ennalta, mutta tiesin kuitenkin että mielelläni harrastaisin koiran kanssa jotakin lajia. Metsästyskoiran piti kuitenkin olla sellainen, joka pärjää myös kaupunkiolosuhteissa; tarpeeksi pienen kokoinen, luonteeltaan avoin ja ystävällinen sekä oppivainen. Mietimme ensin mäyräkoiraa, kunnes saimme loppusyksystä työkaverini Ninan koiran Nellin hoitoon muutaman kerran. Nelli on novascotiannoutaja, ja siitä innostuimmekin ottamaan selvää tästä rodusta, joka oli meille molemmille aika tuntematon. Mitä enemmän otin selvää, sitä enemmän alkoi tuntumaan siltä että tolleri on meille oikea rotu. Tolleri on monipuolinen harrastuskoira, jossa riittää virtaa moneen menoon. Lisäksi se on noutajaroduista pienin (ja kaunein!). Tollerin luonteessa viehättää sen leikkisyys ja vilkkaus, sekä kujeilevuus. Tämän koiran kanssa ei varmasti tule tylsää, vaan mielikuvitusta saa käyttää koulutuksessa paljon. 

Jo ennen joulua otin yhteyttä Siipiveikon kenneliin, jonne oli suunnitteilla keväällä pentue. Tutustuttuamme Annan ja myöhemmin myös Villen kanssa tuli tosi vahva tunne siitä, että juuri heiltä haluamme koiran ottaa. Talvi ja alkukevät elettiin jännittäviä vaiheita, kun Vilpun äiti Vimma kävi Saksassa asti astutusreissulla, ja sitten odotettiin pentuja syntyväksi. Lopulta pentue olikin tosi pieni ja Vilpun ainut sisko menehtyi synnytyksessä jäätyään jumiin synnytyskanavaan. :( Yksi urospentu, Vilppu, kuitenkin selvisi ja sai elämälleen hyvän alun. Voi sitä onnea kun selvisi että meidät on valittu pennulle kodiksi! Siitä alkoi seitsemän viikon kärsivällinen odotus, jonka aikana ollaan mm. käyty kuunteluoppilaana erilaisissa koiramaisissa treeneissä ja kisoissa, askaroitu tee-se-itse periaatteella autohäkkiä, ostettu erilaisia tavaroita tulokkaalle ja käyty ahkerasti katsomassa pentua Valkeakoskella. Nyt on enää muutama päivä Vilpun kotiutumiseen ja kaikki alkaa olla valmista! 

Seuraavassa blogikirjoituksessa ajattelin pohtia vähän sitä, millaista on tulla koiraharrastuksen pariin aloittelijana, ja mistä asioista itselleni on ennen pennun tuloa ollut hyötyä.