Good things come to those who wait...

Tästä se lähtee, nimittäin kirjoittajan eka blogikirjoitus ikinä. Olen jo muutamia vuosia harkinnut omaa blogia, mutta vasta koiramaailmaan paremmin tutustuttuani sellaiselle löytyi aihe. Ja se aihe on meille neljän päivän kuluttua kotiutuva tollerinpentu Vilppu. Tässä kirjoituksessa ajattelin vähän kertoa tapahtumien taustoja.

Olen pienestä asti ollut eläinrakas ihminen. Monien asioiden takia vanhempani eivät kuitenkaan suostuneet toistuviin pyyntöihin saada omaa koiraa. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että he olivat tosi fiksuja, kun eivät antaneet periksi. Koirasta huolehtiminen kun ei voi olla pelkästään yhden perheenjäsenen, saati lapsen vastuulla. Muutettuani noin kymmenen vuotta sitten opiskelemaan haave tuntui jo olevan lähempänä, mutta vaihto-opiskelu ulkomailla ja pienissä kerrostaloasunnoissa asuminen kuitenkin esti vielä aikeeni. Mieheni Tommi pitää myös koirista, mutta hänellä on myös kokemusta niiden vaatimista elinolosuhteista, ajasta ja vaivasta. Nyt kuitenkin asumme rivitalossa ja elämänrytmi on sen verran vakiintunut, että viime syksynä päätimme yhdessä aloittaa koiranhankintaprosessin.

Miten sitten päädyimme novascotiannoutajaan? Aluksi kriteerimme oli, että haluaisimme ottaa jonkin metsästysrodun, koska Tommi harrastaa metsästystä ja toivoi koirasta siihen kaveria. Itse en niin paljon tuntenut koiraharrastuksia ennalta, mutta tiesin kuitenkin että mielelläni harrastaisin koiran kanssa jotakin lajia. Metsästyskoiran piti kuitenkin olla sellainen, joka pärjää myös kaupunkiolosuhteissa; tarpeeksi pienen kokoinen, luonteeltaan avoin ja ystävällinen sekä oppivainen. Mietimme ensin mäyräkoiraa, kunnes saimme loppusyksystä työkaverini Ninan koiran Nellin hoitoon muutaman kerran. Nelli on novascotiannoutaja, ja siitä innostuimmekin ottamaan selvää tästä rodusta, joka oli meille molemmille aika tuntematon. Mitä enemmän otin selvää, sitä enemmän alkoi tuntumaan siltä että tolleri on meille oikea rotu. Tolleri on monipuolinen harrastuskoira, jossa riittää virtaa moneen menoon. Lisäksi se on noutajaroduista pienin (ja kaunein!). Tollerin luonteessa viehättää sen leikkisyys ja vilkkaus, sekä kujeilevuus. Tämän koiran kanssa ei varmasti tule tylsää, vaan mielikuvitusta saa käyttää koulutuksessa paljon. 

Jo ennen joulua otin yhteyttä Siipiveikon kenneliin, jonne oli suunnitteilla keväällä pentue. Tutustuttuamme Annan ja myöhemmin myös Villen kanssa tuli tosi vahva tunne siitä, että juuri heiltä haluamme koiran ottaa. Talvi ja alkukevät elettiin jännittäviä vaiheita, kun Vilpun äiti Vimma kävi Saksassa asti astutusreissulla, ja sitten odotettiin pentuja syntyväksi. Lopulta pentue olikin tosi pieni ja Vilpun ainut sisko menehtyi synnytyksessä jäätyään jumiin synnytyskanavaan. :( Yksi urospentu, Vilppu, kuitenkin selvisi ja sai elämälleen hyvän alun. Voi sitä onnea kun selvisi että meidät on valittu pennulle kodiksi! Siitä alkoi seitsemän viikon kärsivällinen odotus, jonka aikana ollaan mm. käyty kuunteluoppilaana erilaisissa koiramaisissa treeneissä ja kisoissa, askaroitu tee-se-itse periaatteella autohäkkiä, ostettu erilaisia tavaroita tulokkaalle ja käyty ahkerasti katsomassa pentua Valkeakoskella. Nyt on enää muutama päivä Vilpun kotiutumiseen ja kaikki alkaa olla valmista! 

Seuraavassa blogikirjoituksessa ajattelin pohtia vähän sitä, millaista on tulla koiraharrastuksen pariin aloittelijana, ja mistä asioista itselleni on ennen pennun tuloa ollut hyötyä.