Tahdon sulle olla hyvin hellä...

Meidän pojusta on nimittäin kuoriutunut ihan mieletön sylikoira viime aikoina. Mä jo pelkäsin, että jos Vilpusta ei tulekaan sellaista läheisyydestä pitävää tapausta, kun ensin viihtyi aika paljon itsekseen ja rimpuilikin, jos syliin otettiin. Nyt kuitenkin viime päivinä on aamurutiineihimme kuulunut hetki jossa Vilppu kaivautuu syliin, nuuskuttelee ja antaa pusuja jos vain saa mahdollisuuden. :) Aamulla siis erityisesti tykkää läheisyydestä, kun on ollut yön yksistään häkissä. Silloin kun olemme lattialla, Vilpulla on "pääsy" meihin, ja saa huomiotamme, kun taas sohvalla istuttaessa ei huomioida Vilppua. Ehkä tämä huomion säännöstely on osaltaan aiheuttanut sen, että käyttää hyväkseen ne hetket, kun meidän huomioon on mahdollisuus. Saadaan varmaan olla ihan tyytyväisiä, että me olemme Vilpun mielestä kiinnostavampia kuin esimerkiksi lelut, ja lelun kanssakin tulee yleensä syliin natustamaan. Hepulihetkinä tosin on parempi olla menemättä lattiatasolle, jollei halua irroitella naskalihampaita esimerkiksi hiuksistaan.

(( Mulla on uusi pupulelu! ))

Sohvalle tulo ollaan nyt lopulta saatu aika hyvin kitkettyä pois. Ongelmana oli enemmänkin, että Vilppu ei ollut moksiskaan murinasta, kielloista, huulesta nipistämisestä tai selätyksestä liittyen tähän sohva-asiaan. Ehkä piti enemmänkin voittona sitä että sai meiltä edes jonkinlaisen reaktion. Kun isännän ja emännän volyymit alkoivat nousta, todettiin että tämä ei toimi. Kokeilimmekin seuraavaksi melko extremeä keinoa, eli suihkautettiin suihkupullosta vettä kuonolle. Tätä keinoa ei tarvinnut käyttää kuin pari kertaa ja nyt Vilpun innostuessa hyppimään sohvaa kohti, pelkkä suihkupullon vilauttaminen toimii. Mietin kyllä jonkin aikaa, viitsitäänkö lähteä tuollaisiin keinoihin, mutta ei kai pelkkä vesi (verrattuna esim. sitruunamehuun tai etikkaan...) nyt kovin paha rangaistus ole...ja jos tosiaan pidetään tämä keino vain ääritilanteissa, ettei se koe inflaatiota. Yleisesti olen enemmän positiivisen vahvistamisen kannalla näissä koulutusasioissa, mutta uskon kyllä johtajuusajatteluunkin.

Ollaan ehditty taas tehdä kaikenlaista. Viikolla oltiin taas leikkimässä Nipsun kanssa Hervannassa, ja sinne matkattiin bussilla. Omistajana on hauska seurata ihmisten ilmeitä, kun katselevat pentua. On se niin suloinen!
Nipsu asuu omistajineen kerrostalossa, ja Vilpulla kävikin vahinko, kun etsi turhaan nurmikkoa parvekkeelta, enkä ehtinyt ajoissa lähteä viemään sitä pihalle. Mutta tämä kertoo vain, että poju on oppinut mihin asiat kuuluu tehdä. Tällä viikolla on tullut ainoastaan muutama pissa sisälle, ja nekin oikeastaan vahingossa. Perjantaina ja lauantaina oli 4-5 tuntia yksin kotona, eikä palatessamme ollut yhtään asioita tehty sisälle!

                                                  (( Painikaverit vauhdissa ))

Eilen käytiin Citymarketin pihalla ihmettelemässä ja saatiin taas olla Vilpusta niin ylpeitä, kun se otti hienosti kontaktia meihin vaikka ärsykkeitä oli vaikka kuinka. Meitä kävi katsomassa myös kehitysvammainen nuori nainen äitinsä kanssa, ja oli mukava seurata kuinka hyvä mieli heille tuli, kun saivat tutustua Vilppuun.

                              (( Vilppu ja "iskä" treenaavat istumista ja kontaktia))

Tänään käytiin Kaukajärvellä lammen rannassa kävelyllä. Vilpun teki hurjasti mieli mennä veteen ja menikin puoliksi kastautumaan, vaikka oli se aika jännää. Sai palkaksi tietysti hurjasti kehuja. Harjoiteltiin myös ohikulkevien koirien huomioimattomuutta, sekä luoksetuloja pitkällä matkalla ja ne menivät hienosti.

                              (( Uskaltaiskohan kurkottaa tonne veteen! ))

                           (( Mä uskalsin veteen! Saanko nyt sitä tonnikalaa?))

 Ennen lähtöä tapahtui kuitenkin pieni takaisku; Vilppu löysi maasta syödyn purkan. Menin vähän paniikkiin (ksylitoli on vaarallista, äkkiä pois purkka) ja huudahdin "jätä" -käskyn, joka on siis yleensä toiminut esim. maassa lojuvien roskien suhteen hienosti. Tällä kertaa Vilppu kuitenkin ilmeisesti reagoi paniikkiini ja juoksi purkka suussaan kauemmas. Tommi yritti mennä ottamaan purkkaa, mutta Vilppu ehti nielaista sen. Automatkalla kotiin pohdittiin, mitäs nyt tehdään. Ei huvittanut alkaa oksettamaan pientä pentua suolalla, joten annettiin Vilpulle raaka kananmuna. Toissa viikolla kokeiltiin tätä, kun Tommi on kotona tottunut antamaan koirille joskus kananmunaa proteiinien takia, ja se sai aikaan oksennusreaktion. :D Nyt kuitenkaan oksennusta ei tullut. Ne jotka tuntevat minut, tiedätte että soitto eläinlääkäripäivystykseen oli pieni hinta siitä mielenrauhasta. Sieltä todettiin ettei yksi syöty purkka todennäköisesti aiheuta myrkytysoireita, mutta käskettiin kuitenkin syöttämään Vilpulle ruoan mukana sokerivettä ja näin tehtiinkin. Vilppu ei purkasta ainakaan toistaiseksi ole ollut moksiskaan, toivottavasti se tulee kakan mukana ulos normaalisti.