Viime viikolla olin siis paljon pois kotoa Helsingin reissuilla ja miesväki oli täällä keskenään. Kaikki meni hyvin, vaikka kuulemma välillä Vilppu koetteli Tommin hermoja hiukan. Itselläni oli kova ikävä Vilppua ja kun palasin kotiin, piti koiraa helliä oikein urakalla. Tuliaisiksi Vilppu sai kananameja ja hirvilelun, joka vinkuu ja rapisee. Hirvi ei ole toistaiseksi saavuttanut kovaa suosiota, vaan paras lelu on tällä hetkellä meillä jo ennen Vilpun tuloa ollut koiratyyny, jonka äitini kerran toi joltakin reissulta minulle tuliaiseksi koirakuumetta helpottamaan. Vaan eipä riittänyt tyynykoira siihen kuumeeseen lääkkeeksi! Koen edelleen päivittäin onnenpuuskia siitä, että minulla on nyt vihdoin oma koira. Toki hermot venyvät ja paukkuvat välillä, varsinkin nyt kun Vilpulla on hampaidenvaihtumisen takia alkanut pureskeluvimma kohdistua enemmän meihin.
(( Reipas metsäretkeläinen))
Koulutusjutuista nyt ollaan alettu ottaa maahanmenoa ja istumista samassa "koulutustuokiossa" ja aika hyvin Vilppu ne osaa erottaa jo toisistaan. Sanallisista käskyistä ei vielä ihan täysin ole perillä, mutta käsimerkit toimivat lähes poikkeuksetta. Aloin vasta pari päivää sitten opettaa istumisen yhteyteen pysähtymisvihellystä ja käsimerkkiä, ja Vilppu oppi sen ihan ekalla opetuskerralla. Muutenkin noiden karvakorvien päähän taitavat paremmin mennä eleet ja äänet kuin puhe. Vilppu on tajunnut nyt myös autohäkistä tulon yhteydessä odottaa tosi kiltisti istuen sitä että ovi avataan, hihna laitetaan ja annetaan lupa tulla, eikä ryntää suin päin kohti ovea heti kun takaluukku aukeaa. Loppujen lopuksi koulutus on tosi helppoa kun vain itse ymmärtää koiran logiikan. Esim. hihnan laitosta on tullut Vilpulle nyt jo merkki siitä että pääsee ulos, mikä on superkivaa. Viime päivinä innostuksissaan Vilppu on hihnaa laitettaessa pureskellut samalla käsiäni, mistä en tykkää. Olen kieltänyt puremisesta, mutta tänään keksinkin että jo hihnan laitto on sinänsä palkkio, eli jos hampaat tulivat esiin, hihna lähti kauemmas. Vasta kun suu pysyi kiinni ja koira istuma-asennossa, hihna napsahti kiinni. Tämä toimi heti. Yksinkertaista, kun sen vaan itse tajuaa.
Ollaan nyt tehty Vilpun kanssa jo vähän pidempiä metsä"lenkkejä" niin, että Vilppu saa juosta vapaana. Perjantaina eräällä lenkillä lähimaastossa onnistuimme kuitenkin menemään sellaiseen ryteikköön että minun piti ottaa koira kantoon, ja sen seurauksena pudotin taskustani noutajahihnan jonnekin maastoon. Mutaisena ja risujen raapimana en jaksanut palata etsimään hihnaa, vaan tilasin samana iltana uuden Ruistolan nettikaupasta. Tämä uusi on väriltään punainen, eikä maastonvihreä, kuten se hukkaamamme... Samalla tilasin fuksian värisen pillin, koska olen huomannut että myös nuo pillit tuppaavat katoamaan helposti...Tommi kuitenkin oli sitä mieltä tänään, että lähdetään vielä etsiskelemään hihnaa ja löytyihän se maastosta lopulta. No, eipä noita hihnoja vielä liiaksi ole kertynyt. :)
Eilen olimme Siipiveikon muutaman kasvatin, sekä Annan ja Villen mukana treenaamassa nomejuttuja. Tai Vilppu siis tietenkin lähinnä treenasi autossa odottelua, ja minä kouluttauduin tulevia koitoksia varten. Lopuksi Vilppu pääsi tutustumaan ihmisiin ja näkemään emäänsä Vimmaa. Tuntuivat äiti ja poika muistavan hyvin toisensa ja leikit lähtivät heti käyntiin. Totesin jälleen, kuinka villiviikari meillä onkaan, kun jouduin pelastelemaan Vilppua joka paikasta, ettei se hyppäisi kovin korkealta alas...
((Äidin ja pojan kohtaaminen. Yhdennäköisyys on erehtymätön!))
Vilppu on nyt siis 12,5 viikkoa ja viikonloppuna paino oli 6,8 kiloa. Viime torstaina Vilppu sai myös ekat rokotukset, ja eläinlääkäri tarkisti sen terveeksi koiraksi. Muutosta ulkonäössä tapahtuu koko ajan, ja myös vauvanturkki on alkanut lähteä isoissa tukoissa. Turkin käsittelyä ja harjaamista ollaankin treenattu nyt päivittäin. Vilpun hampaissa on jo niin paljon voimaa että eilen se sai kaluttua poronluusta vähän isomman palasen, ja tietysti nielaisi palan kokonaisena. Nyt ollaan vuorokausi jännitetty, tuleeko vatsanpuruja, tähän mennessä ei ainakaan...Varmuuden vuoksi ostettiin tänään tankoparsaa, jonka pitäisi auttaa tuomaan luunpala turvallisesti suoliston läpi. Toisaalta ymmärrän, että koiran kanssa kaikkea sattuu, eikä voi koko ajan huolestua, mutta vähän kyllä välillä hirvittää tuon villiviikarin tempaukset...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti