tiistai 30. huhtikuuta 2013

Taipparikurssi alkoi

Ollaan nyt kaksi kertaa käyty Vilpun kanssa Pirkan Nuuskujen taipumuskokeeseen tähtäävällä eli taipparikurssilla. Kurssi alkoi teorialuennolla ja sen jälkeen maastotreenit ovat olleet maanantai-iltaisin lähellä meitä Kangasalla. Ryhmässämme on yhteensä kuusi koirakkoa, joista neljä tolleria! Muut koirat ja ohjaajat ovat mielestäni aika lailla meidän tasolla, joten ainakin näiden parin kerran perusteella on ollut tosi kiva osallistua kurssille, ja muiden tekemisistäkin oppii paljon. Moni on nomehommissa yhtä aloittelijoita kuin me.

Ensimmäisellä kerralla reilu viikko sitten kurssilla tehtiin perusjuttuja, kuten luoksetuloa, damin kantamista ja luovutusta sekä lisäksi haun alkeita. Vilppu oli taas aika levoton uudesta paikasta ja koirista, ja mietinkin että uskalletaanko yrittää ollenkaan hakua, vaikka nuo muut jutut menivätkin ihan hyvin. Kurssin ohjaajien kehotuksesta kuitenkin päätettiin kokeilla. Metsään vietiin muutamia dameja koiran nähden ja sitten se päästettiin hakuun. Vilppu lähti etsimään innokkaasti dameja, ja löysikin aika pian yhden, mutta oli haistanut toisenkin damin ilmeisesti matkalla sinne, koska pudotti ensimmäisen ja lähti hakemaan toista. Tällaista vaihtamistahan pitäisi välttää, eikä me olla harjoiteltu hakua vielä koskaan kotonakaan useammalla kuin yhdellä damilla.  Positiivista oli kuitenkin että Vilppu toi damin minulle, luovutti kauniisti, ja sain lähetettyä sen vielä uudestaan hakemaan sen pudottamansakin damin.

Eilen oli kurssin toinen maastokerta, ja ohjelmassa oli riistaan tutustumista, sekä hakua. Vaikka ollaan näytetty Vilpulle nyt varista vähintään kaksi kertaa viikossa ja eri maastoissa, se ei taaskaan ottanut kurssilla varista suuhun. Tosin tuossa variksessa ei ollut mitään aputeippejä siipiä paketoimassa, jotka kotona kuuluvat vakiovarustukseen...Kotonakaan variksen käsittely ei vieläkään ole ihan ongelmatonta, vaan kestää jonkin aikaa, ennen kuin Vilppu lämpiää asiaan, ja sittenkin sitä saa innostaa aika paljon. Siipidamit (jopa vieraat, jotka Jenni lainasi meille) Vilppu ottaa kyllä ongelmitta, mutta heti kun kyseessä on kokonainen lintu, niin tulee ongelmia. Ei kai auta kuin vaan jatkaa variksen näyttämistä usein. Minua vaan pohdituttaa, että onko variksesta jo tullut liian tylsä juttu/pakkopullaa Vilpulle, ja miten siitä saisi vähän hienommaksi jutuksi, mutta kuitenkin niin ettei tule mitään repimistä tai omimista...Lisää mielikuvitusta vaan ilmeisesti!

Sen sijaan hakuruutu (joka tehtiin dameilla) onnistui eilen taipparikurssilla aika hienosti. Vilppu lähti todella innokkaasti tekemään töitä ja toi minulle melko nopeaan tahtiin neljä damia metsästä. Palautuksissa ensimmäisen damin kohdalla se ei lähtenyt heti tulemaan minua kohti, mutta sain sen pillillä kuitenkin tulemaan. Lisäksi se teki muissa palautuksissa muutaman kerran pienen lenkin damin kanssa takaani, eikä tullut ihan suoraan luovuttamaan, mutta sain sen kuitenkin komennettua takaisin ruotuun. Ei ollut myöskään vaihtamista eikä dameja putoillut minnekään matkan varrelle. Olin aika ylpeä! Huomiota pitää kyllä kiinnittää vielä enemmän lähetysasentoon, jotta saisin koiran ja oman rintamasuunnan samaan suuntaan, sekä Vilpun seuraamaan vähän mihin päin olen sitä lähettämässä.

Perushallinta arjessa on sujunut viime aikoina aika hyvin, ja olen tehnyt aika paljon myös seurauttamista ilman hihnaa lenkillä, pillipysäytyksiä maastossa ja tietysti luoksetuloja. Erityishuomiota on kiinnitetty siihen, että vaikka hihna otetaan kaulasta, sivulta ei saa itsenäisesti sännätä minnekään ennen kuin on annettu lupa.Välillä Vilppu kyllä edelleen kokeilee rajojaan, ja silloin sille pitää tehdä tosissaan selväksi että huono käytös ei käy. Olen yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, että en anna "ilmaiseksi" jatkuvasti huomiota sille arjessa, vaikka se on kyllä todella vaikeaa! ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti