Vilppu on jo 10 kuukautta vanha tollerinuorukainen ja painaa lähes 18 kiloa. Näihin aikoihin viime vuonna jännitettiin kovasti miten Vimman astutus Saksassa sujuu. Olen muistellut tässä kovasti viime vuotta ja toisaalta miten paljon aikaa on jo kulunut siitä, kun Vilppu tuli meille. Toisaalta on ihan tuoreena mielessä ne fiilikset erityisesti, kun saimme kuulla että meidät oli valittu pennun kodiksi ja kun kävimme Vilppua ekoja kertoja katsomassa. Elämä koiran kanssa on kyllä osoittautunut niin mukavaksi kuin etukäteen ajattelinkin. On uskomatonta, miten paljon iloa ja onnea kaveri on mukanaan tuonut. Tietysti myös haasteita ja lisää rutiineja elämään, kun joka päivä on esimerkiksi kiiruhdettava töistä suoraan kotiin ja muutenkin iltamenoja joutuu miettimään tarkemmin. Onneksi mulla on joustava työ!
Koirablogeissa on monesti tapana summata vuoden saavutuksia ja asettaa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Viime vuoden osalta olen tyytyväinen, että olemme saaneet koulittua Vilpusta arjessa mukavan ja vaivattoman koirakansalaisen. Tottakai Vilppu välillä vielä villiintyy ja unohtaa kaikki säännöt, mutta noita kertoja on kuitenkin jo vähemmän. Kotioloissa Vilppu on useimmiten aika rauhallinen kaveri ja harrastuksissa siltä löytyy energiaa ja toimintatarmoa. Ja toisaalta kiellotkin tuntuvat jo menevän paremmin perille kerrasta.
Kun koira on vasta nuori ja etenkin itsekin ohjaajana olen kokematon niin en kyllä aio asettaa hurjia tavoitteita ensi vuodelle. Olisi kuitenkin mukavaa päästä kokeilemaan kisaamista tokossa, rallytokossa tai vaikka mejässä. Ainakin nyt Koirakoutsin mölli-rallytokoon mennään kunhan alokasluokan kyltit osataan. :)
Taippareista en vielä osaa sanoa mitään joten en tee suunnitelmia sen suhteen. Nomea on kuitenkin suunniteltu meidän päälajiksi, joten treenit kyllä jatkuvat tiiviisti. Katsotaan miten meidän taidot kehittyvät. Tällä hetkellä perushallinnassa on vielä niin paljon haastetta, että voi olla että taipparit menevät vasta seuraavaan kesään. Toisinaan Vilppu käyttäytyy kuin enkeli; tulee suoraan luokse kutsuttaessa damin tai riistan kanssa, ja seuraa pitkiä pätkiä vaikka ilman hihnaa. Toisinaan ja erityisesti häiriöisissä tilanteissa (muut koirat, oudot paikat jne.) taas tuntuu, ettei mitään opetetuista asioista muisteta. Toivottavasti tuo edellinen käytös lisääntyy ja jälkimmäinen vähentyy kun ikää tulee lisää.
Itsestäni voin sanoa sen, että opin myös koko ajan lisää koiran ohjaamisesta. Olen opetellut olemaan paljon määrätietoisempi ja tiukempi tietyissä asioissa. Varmaan uroskoiran kanssa tosiaan joutuu tässä alussa aika koville, vaikkei Vilppu edes pahimmasta päästä todellakaan ole. Lujasti vaan töitä tekemällä ja pitkällä pinnalla hyvä tulee!
Tällä hetkellä meillä on viikoittain tiistaisin rallytoko-ryhmä Koirakoutsilla, jonne ostin non stop -kortin. Lisäksi harjoittelemme pari kertaa viikossa nometokoa, kuten damin kantamista, seuraamista, pujottelua damien välistä seuraten, luoksetuloa erilaisilla häiriöillä ja perusnoutoa. Hiljaa hyvä tulee, otetaan niitä lajiharjotteita enemmän sitten kun nämä perusjutut sujuvat häiriöisissäkin tilanteissa. Olisi kiva löytää nomejuttuihin myös joku treeniporukka, jonka kanssa voisi treenata vaikka kerran viikossa. Silloin voisi joinakin viikkoina ottaa passiivi/malttitreenejä myös muiden koirien läsnäollessa.
Vilpulle haasteita tuottavat edelleen tilanteet, joissa se tietää että pääsee tekemään jotain mukavaa, kuten mm. Koirakoutsin hallille meneminen. Heti kun päästään sisälle halliin ja saan kontaktin koiraan, se keskittyy yleensä lähes koko treeniajan, mutta autolta hallille meneminen on vetämistä, vinkumista ja levottomuutta. Treenejä ennen on hankala puuttua tähän, koska en ehdi millään hallille niin paljon etukäteen. Ja toisaalta malttitreenin palkaksihan koira ei saisi päästä tekemään mitään... Eilen kävin tekemässä malttitreenin hallin pihassa siten että ensin rauhoituttiin perusasennossa niin kauan ettei kuulunut pihahdustakaan, ja sitten käveltiin kohti hallin ovea ja poispäin seuraamistreeninä. Lisää vaan tätä ajelua uusiin/kiihdyttäviin paikkoihin tekemään ei mitään siis. ;)
Koirakavereita ei olla kovasti ehditty tavata joululomilla, mutta nyt viikonloppuna olimme Pyhäjärven jäällä Ninan, Teron ja Nelli-hoitokoiramme, sekä bortsujen Silin ja Witzin kanssa. Oli mukavaa kun sai päästää Vilpunkin huoletta vapaaksi juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Tässä kotimaastoissa ei arkena oikein onnistu kuin pelkät hihnalenkit, koska sen verran tässä liikkuu rusakoita ja on liikennettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti