torstai 22. marraskuuta 2012

Perusasioita ja malttia

Pari viikkoa ollaankin nyt sitten kasvattajatreffeistä viisastuneina treenattu paljon ihan perusasioita, kuten damin pitämistä, nätisti kantamista ja luovuttamista, sekä tokopuolelta seuraamista ilman hihnaa ja luoksetuloa. Luoksetulotreenit ovat menneet hyvin, mutta pari kertaa on myös otettu takapakkia, toisen kerran kun en huomannut lähestyvää koirakkoa, ja toisen kerran Vilppu karkasi rusakon perään... Damin pitäminen sujuu sisällä oikein loistavasti ja rauhallisesti, ulkona Vilppu vielä vähän kuumuu damista ja meinaa ottaa väärällä otteella kiinni. Damin kantaminen sujuu välillä hyvin, välillä siinäkin on vielä turhaa suussa mälväämistä.

Sisällä ollaan otettu pitotreenien lisäksi malttitreenejä myös niin että olen heitellyt damia Vilpun ympärille kun sen on pitänyt pysyä paikoillaan. Nämä ovat menneet niin hyvin että eilen kokeilin samaa ulkona ja hienosti poju pysyi paikoillaan koko ajan vaikka dami lenteli sen edestä, palasin sen luokse ja hain itse damin. Kunhan nyt vaan saatais tämä mallikkaasti menevä juttu säilytettyä ja vahvistettua.

Eilen kokeilin myös perusnoutoa ja sain damin itselleni muuttamalla äänensävyä vaativammaksi , kun Vilppu oli menossa ohitse. Yritin ottaa useamman onnistuneen toiston että se varmasti ymmärtäisi mitä haluan, ja olinkin lopulta tyytyväinen. Vilppu kuitenkin osaa jo noudon, jos vaan haluaa toimia oikein. Treenien jälkeen kun päästin Vilpun hihnasta kävi tuo rusakkokarkailuepisodi, joten siitä ei sitten kuitenkaan jäänyt ihan paras tunne kokonaisuudessaan...Tuntuu että joka toinen päivä Vilppu tottelee hienosti ja korjaa käytöstään jos komennan sitä, ja taas toisena päivänä mikään ei mene perille. Ehkä se on tämä ikä. Toivottavasti, koska oon miettinyt jo sitäkin, saako Vilppu meiltä liikaa huomiota arjessa, ja siksi ei viitsi miellyttää treenitilanteissa.  Mutta kun se on niin mahdotonta olla huomioimatta tuota ihanaa karvakorvaa täällä kotona. Siitä huolimatta, että joskus kotiintulevaa voi odottaa revitty sohvatyyny tai kaluttu jalkalista...

Tällä viikolla olen ottanut teemaksi myös tylsät mutta niin tarpeelliset passiivitreenit. Ollaan käyty puistossa pelkästään istumassa niin että Vilppu ei ole saanut tehdä mitään muuta kuin olla, eli ei haistella maata tai kaivella sitä, syödä keppejä tai mitään muutakaan kuin istua tai maata vieressäni. Ekalla kertaa ensimmäiset pari minuuttia meni hyvin, sen jälkeen alkoivat yritykset haistella maata ym. joista kielsin. Sitten alkoi piippaus, ja turhautuminen. Lopulta kun Vilppu rauhoittui ja hiljeni (noin 20 minuutin päästä), lähdimme kotiin. Toinen treeni otettiin Turtolan Citymarketin pihassa, joka oli puistoa huomattavasti häiriöisempi paikka, mutta se sujuikin jo aika hyvin. Olimme varmaan aika hauska näky, kun itse otin ajankuluksi yhden tieteellisen artikkelin väitöskirjaani liittyen luettavaksi siinä odotellessa. Ainoastaan toisen koiran mennessä meistä ohi, Vilppu nousi ylös ja yritti lähteä sinne päin. Huomenna (mikäli flunssainen oloni helpottaa) ajattelin ajella varta vasten Lielahteen Koirakoutsin pihalle tekemään vastaavan treenin. Paikka on jo Vilpun mielessä assosioitunut kivaan tekemiseen, joten se on viime aikoina sinne tullessa kuumunut ja piipannut ja säntäillyt hihnassa. Siihen ei ole oikein voinut puuttua kun on ollut pakko mennä osallistumaan kurssille, mutta nyt huomenna ei ole siis tarkoitus tehdä muuta kuin istua treenihallin pihassa ja rauhoittua. Toivottavasti siellä ei ole muita koiria, ettei harjoituksesta tule kerralla liian vaikea.

Myös yksi verijälki on vedetty Urjalassa käydessämme ja Vilppu suoriutui siitä hyvin. Tuntuu vaan että tämä vuodenaika on koiraharrastuksen kannalta aika haasteellinen, kun valoisa aika on niin lyhyt. Pimeässä ollaan siis enimmäkseen treenattukin. Kun vielä ehtisi jossain vaiheessa tavata koirakavereita, että pääsisi Vilppukin päästämään höyryjä pihalle. :)

Vilppu on tänään 8 kk ja painaa noin 16 kiloa. :)

2 kommenttia:

  1. Ja sitten vaikka rautatieasemalle harrastamaan myös tuota rauhoittumista. Saa itsekin istuskella lämpimässä ;)

    VastaaPoista
  2. Teitä on heitetty Liebster Blog -haasteella! :) http://tiitelin.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista